Uutissirkuksen kyselyssä 70 prosenttia vastaajista katsoi, että aurajuusto on joko kamalan tai äärimmäisen pahaa. Äskettäin julkisuuteen nousseiden tietojen mukaan aurajuusto on kuitenkin suosituin pizzatäyte, jos täytteet saa valita itse.
Uutissirkus, teema tai asiasana “ravinto”
Keskipohjalaisesta kouluruoasta löytyi huomattava määrä proteiinia jo ennen kuin asiasta oli virallisesti päätetty. Sekä rehtori että oppilaat yllättyivät, kun ruokasammioissa kömpi siivekkäitä otuksia ja niiden toukkia.
Eteläpohjalainen mies ehti olla ilman liharuokaa lähes 18 minuutin ajan ennen kuin maamme keskeiset somevaikuttajat ja yksi hallitukseen kuuluva oppositiopuolue ehtivät puuttua tilanteeseen.
Tuoreimpien somepäivitysten mukaan pääministeri Sanna Marinin viinilasissa jääkiekon MM-kisojen loppuottelussa olisi ollut kasvisruokaa.
Ankara pelko lihansyöntiin perustuvan elämäntavan tulevaisuudesta leviää erityisesti kovaäänisten miesten keskuudessa.
Jokaisen suomalaisministerin epäillään käyttäneen veronmaksajien rahoja yli kymmenentuhatta euroa kuukaudessa. Asia käy selville Uutissirkuksen asiantuntijan selvityksestä.
Eteläsuomalaisen kuntapoliitikon pojan epäilleen syöneen kansan varoilla jo lähes kahdeksan vuoden ajan.
”Reilu kuukausi sitten oltiin niin pitkällä, että testasin konseptin perheeni kanssa joulupöydässä”, itäespoolainen ravintola-alan monitoimimies Yrjö Mättönen sanoo.
Myöhemmin myös Alkon valikoima uudistettaneen kokonaan maitopohjaiseksi.
Puolueen epäillään juottaneen kannattajilleen ulkomaalaistaustaista kahvia ja siirtäneen sitä hankkimalla varojaan afrikkalaisille.