Karanneiden koirien tunnistaminen karanneiksi koiriksi on turmellut käynnistymäisillään olleen susiuutisoinnin Iisalmen lähistöllä.
Uutissirkus, teema tai asiasana “miehet”
Järkytys ja kauhun hetket viipyilivät kankaanpääläisen pariskunnan omakotitalossa sunnuntaina, kun 67-vuotias mies alkoi ennalta varoittamatta puhua tunteistaan.
Suomessa kokeillaan kesällä puhuvia naapureita. Ne on suunniteltu helpottamaan kerrostaloasukkaiden asiointia hississä.
Pohjois-Elielinaukiolta löydetty fossilli näyttäisi vahvistavan arvioita siitä, että sisäsiittoisuus on yleistä toimittajien keskuudessa ainakin maailman loppuun asti.
Kansa on teettänyt koteihinsa satojatuhansia pimeitä remontteja. Kansan rapautunut moraali on jo ehtinyt vaikuttaa ainakin yhden ministerin moraaliin.
“Työnantaja ei maksa palkkaa sairauspäivistä, jotka osuvat ajalle ennen työsuhteen alkamista tai jotka pidetään työsuhteen päättymisen jälkeen”, kritisoi tamperelainen Veli-Petteri Saikkunen.
Loimaalaissyntyinen mies ehti porraskäytävästä kotiinsa juuri ennen kuin olisi joutunut tervehtimään kuusitoista vuotta seinänaapurinaan asunutta eläkeläistä.
Imatralainen koululainen Raikka Virtanen vaatii koulun muuttamista valinnaiseksi. Vaatimus koskee kaikkia kouluasteita alakouluista korkeakouluihin.
Kaupunki kertoo avoimesti, että se aikoo tukea Laajasalon suunnalla asuvia henkilöautoilevia miehiä 130 miljoonalla eurolla.
Puolustusvoimain aluetoimisto kieltäytyi sijoittamasta 19-vuotiasta miestä Twitter-joukkoihin tai mopoautokomppaniaan, vaikka ne olivat kutsunnoissa hänen ykköstoiveitaan.









