“Kesä meni jo. Peltojen lisäksi myös mökki kannattaa laittaa yhtä aikaa sekä kesä- että talvikuntoon”, säälööppi- ja meteorologia-asiantuntijamme Uolevi Ahonen arvioi.
Uutissirkus, teema tai asiasana “ravinto”
Suomalaisnainen on syönyt palan ruisleipää Helsingin yliopiston Porthanian ravintolassa. Hän salasi asian koko ystäväpiiriltään, kunnes se tuli ilmi arkihaastekuvista.
Toistasataa laihdutusohjetta omaksi hybridiruokavaliokseen yhdistänyt mies olisi saattanut menettää henkensä ilman vaimonsa väliintuloa.
Perheenäiti kertoo saaneensa kurkun muovikääreen avatuksi yhdellä nykäisyllä täysin ilman työkaluja. Tapaus sattui Raisiossa maanantai-iltana.
Päijäthämäläinen nainen havaitsi hyvänmakuisen konvehdin myöhään eilisiltana. Konvehti löytyi rasiasta, jossa oli kaikkiaan 32 konvehtia. Tapaukseen saattaa liittyä rikos.
Suunnitteilla olevan säädösehdotuksen mukaan jokaisen kylpyammeenomistajan tulisi osallistua velvoiteistutuksiin ja hankkia vähintään viisi kasvattilohta.
Elintarviketeollisuuden keskusliitto epäilee lihan joutuneen lihapiirakan sisään tuotantoprosessiin ilmaantuneen häiriön aikana.
Käsimatkatavaroiden maistamispalvelu vähentää joulutorttujen takavarikkoja ja niiden aiheuttamia jonoja Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Vuonna 1986 edesmennyt tasavallan presidentti Urho Kekkonen on ilmestynyt jälkiruoka-annokseen Helsingin kantakaupungissa.
Yleisradion julkistaman tiedon mukaan kymmenen päivää vanha kala on tuoretta.