Kolme vuotta sitten AMK-opintonsa aloittaneen miehen epäillään puhdistaneen kahvinkeittimensä kannun Oulussa.
Uutissirkus, teema tai asiasana “elämän paras aika”
Mies haki naista vain tanssimaan, vaikka tämä olisi ollut valmis kaikkeen muuhunkin.
Helsinkiläisen kerrostaloasunnon keittiöstä on löytynyt kaksi lasta. Tapaus sattui Ullanlinnassa asuvalle diplomi-insinöörille perjantaiaamuna.
Mies korostaa, ettei edes ollut kotona silloin, kun hänen puolisonsa viimeksi sai kärsiä. Tapaus sattui Jyväskylän Tikkakoskella toissa viikolla.
Asia käy ilmi Kokoomuksen nuorten liiton vuoden 2014 tavoiteohjelmasta, jonka mukaan mopon suurin sallittu nopeus tulisi nostaa 60 kilometriin tunnissa.
Vastikään diplomi-insinööriksi valmistunut mies kertoo yrittäneensä tuloksetta lähes viiden vuoden ajan sekä korkeakoulussa, työpaikallaan että vapaa-aikanaan.
Tutkimukseen valjastettiin keskijohdossa työskennellyt perheenisä, joka yllättäen siirrettiin hoitovapaalle.
Kouluvastaisuutensa unohtaneen nuoren tapaus on hämmentänyt useita hänen ystäviään Imatralla.
Poliisin arvion mukaan sadat tuhannet koulutyönsä päättymistä juhlineet pojat ja tytöt seurasivat porvoolaisnuoren esimerkkiä eri puolilla maata.
Päijäthämäläinen mies on onnistunut kävelemään norjalaisvalmisteisen syöttötuolin ohitse perheensä keittiössä ilman että olisi kolhinut siihen varvastaan.