Uusi keksintö yhdistää veronmaksajista reaaliaikaisesti kuvia julkaisevan kopterikameran ja kolehtihaavin.
Uutissirkus, teema tai asiasana “kansantalous”
Valtio voi kerätä Lahden MM-hiihdoista miljoonatulot. Hallituksen tarkoituksena on suhteuttaa latujen hoito kunkin kilpailuun osallistuvan maan bruttokansantuotteeseen.
Suojatievero kerättäisiin jalankulkijoilta ja muulta kevyeltä liikenteeltä kertamaksuna jokaisen ajoradan ylityksen tai väylän käytön yhteydessä.
Hallituslähteidemme mukaan liikennenormien purkutalkoot edistäisivät työllisyyttä ja yrittäjyyttä.
Mies esittää, että hänet siirretään kokonaan valtio-omisteisen yhtiön hallinnoitavaksi. Uusi yhtiö huolehtisi miehen perustoimeentulosta ja veronmaksukyvyn ylläpidosta.
Hallitus saattaa joutua pitämään pikaisen kriisikokouksen, koska pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja ammattiyhdistysväki ovat löytäneet neuvottelupöydässä yhteisen mielipiteen.
Poliisin talousrikostutkijan mukaan hälytyskellojen pitäisi soida, jos yli satatuhatta euroa vuodessa palkkatuloja ansaitsevalla henkilöllä ei ole lainkaan pääomatuloja.
.
Veikkaus Oy:n kanssa yhteistyössä järjestettävässä Duuni-Lotossa ryhdytään arpomaan joka viikonloppu kymmenen työpaikkaa.
Karkki- ja jätskiveron kiertäminen muuttuu mahdottomaksi, koska hallitus poistaa ne.