Syyksi tapahtuneeseen epäillään piittaamatonta huoltomiestä, joka laski lehtipuhaltimen kädestään ja käytti lähes kymmenen minuutin ajan haravaa.
Päijäthämäläisessä metallialan yrityksessä toteutettu aloite on aiheuttanut vakavan häiriön vetoperälaatikoiden yläsärmäinmarkkinoilla ja kasannut yhtiölle rajuja rekrytointipaineita.
Tampereen kaupunginkirjaston tuore päätös hyväksyä arkijärjen käyttö koirien sisäänpääsyssä saa rajua kritiikkiä koiranomistajalta.
Helsinkiläisen kerrostaloasunnon keittiöstä on löytynyt kaksi lasta. Tapaus sattui Ullanlinnassa asuvalle diplomi-insinöörille perjantaiaamuna.
Mies korostaa, ettei edes ollut kotona silloin, kun hänen puolisonsa viimeksi sai kärsiä. Tapaus sattui Jyväskylän Tikkakoskella toissa viikolla.
Valtionyhtiöiden omistajaohjaus siirtyy keskiviikosta alkaen tietokoneohjelman hoidettavaksi.
Mies arvelee löytäneensä Hulluilta Päiviltä tavaran, jota ei ole tuotettu Kaukoidän halpatyövoimalla. Stockmann ei vielä ole vahvistanut asiaa.
Jo yhden varusmiehen siirtyminen aliupseerikouluun voi parantaa tuvan sisäilman laatua erityisesti hernekeittopäivinä, arvioi asiaan perehtynyt reservin jääkäri.
Eduskunnan kuntatyöryhmä julkaisi aamulla uuden luonnoksen salaisesta kuntaliitosmuistiostaan. Sen pääajatuksena on yhdistää Suomen kaikki kunnat toisiinsa.









