Keski-Suomessa on paljastunut lyhyen ajan sisään jo toinen puskistahuutelutapaus. Asiantuntijamme mukaan puskistahuutelu on yleisintä loppukesällä.
Presidentti Vladimir Putin arvioi, että tehokkain tapa vähentää homojen syntymistä on heteroseksuaalisten suhteiden täyskielto.
Päijäthämäläisen miehen epäillään klikanneen verkkolehden otsikkoa. Uutissirkuksen toimitus selvitti, mitä kaikkea lukijan teon takaa löytyy.
Uudistuksen avaimia olisivat löyhempi luentoaikataulu, alkuiltapäivän pitkä lounastauko ja kännäilymahdollisuuksien tuominen korkeakouluihin, arvioi Suomen ylioppilaskansalaisten liitto Sylky ry.
Tapaus sattui maanantai-iltana kaupunginhallituksessa, kun Pekka Sauri antoi selonteon, jonka mukaan Helsinki on käyttänyt pyöräteihin osoittamiaan verovaroja pyöräteiden rakentamiseen.
Tapaus sattui Bilbaossa kaksi vuotta sitten, kun paikkakuntalainen mies siivosi tietokoneensa kovalevyltä museossa ottamiaan valokuvia.
Harvinaislaatuinen tapaus sattui tehostetun kalastuksenvalvonnan aikana viime viikolla Kittilän Palovaarassa.
Eteläsuomalainen metsänomistaja epäilee tuntemattoman naisen poimineen vadelmia ja mustikoita hänen mailtaan. Omistaja havaitsi tapahtuneen viime viikonloppuna.
Asian havaitsi ensimmäisenä keskihelsinkiläinen graafikko, kun hänen Marimekko-kahvimukinsa särkyi työn alla olleen aapiskirjan vedosten päälle.








