.
Tohtori Neubronner, Taunuksen vuoristossa Saksassa, on jokunen aika takaperin ruvennut koettelemaan, eikö kyyhkynen voisi itse ottaa valokuvaa. Kolmisen vuotta työskenneltyään hän onkin saannut tyydyttäviä tuloksia. Neubronner on kuten hänen isänsäkin käyttänyt jo pitkät ajat kirjekyyhkysiä käytännöllisiin toimiin. Viime vuosisadan keskivaiheilla hänen isänsä antoi kyyhkysien lentää apteekkinsa lähitienoon kylistä apteekkiin kuljettaen reseptejä selkään sidotussa käsineen sormessa.
Tehdäkseen kyyhkysen myöskin sopivaksi valokuvaajaksi, tri N. laati sille ensinnä sopivat varukset. Linnun ruumiin mukainen ohut aluminiumilevy sidotaan pehmeillä hihnoilla sen rintaan ja levyyn kiinnitetään pieni valokuvauskone, noin 8 sm. pituinen ja 5½
sm. paksuinen.
Kameraan asetetaan filmejä tai lasilevyjä, ja valotusvieteri vedetään vireeseen. Aika, jolloin vieteri laukeaa ja levy tulee valotetuksi, voidaan määrätä yksinkertaisen laitteen avulla. Kyyhkysen lentämä tie tunnetaan tarkalleen, koska se palaa suorasuuntaisesti lakkaansa. Myöskin tiedetään suunnilleen, minkä maiseman kamera kuvaa.
Kun tahdotaan kuvata määrätty seutu, niin on parasta lähettää liikkeelle useita lintuja. Lyhyen harjoittelun jälkeen voi sitten kartan avulla määrätä, mikä seutu on saatu levylle.
Tri N:n vakuutuksen mukaan kyyhkynen menettää koneen ani harvoin; kolmessa vuodessa häneltä on kadonnut vain yksi ainoa kamera, ja sekin siitä syystä, että se oli irroittunut rintakilvestä. Omituista on sekin, että usein on huomattu valokuvaajakyyhkystä ahdistelevien petolintujen äkkiä kääntyvän takaisin, mikä mahdollisesti johtuu siitä, että metalliosien välähteleminen säikyttää niitä.
Aina sähkölennättimen aikakauteen asti (vuoteen 1850) ovat suuret pankit, liikemiehet ja myöskin eräs sanomalehti, „KölnischeZeitung”, hankkineet itselleen tietoja kyyhkysten avulla. Entistä enemmän käytettiin näitä lintuja vuoden 1870 sodassa: 57 Pariisiin palannutta kyyhkystä toi saarrettuun kaupunkiin 100,000 valtion pikasanomaa ja miljoonan yksityisviestiä. Viestit laadittiin valokuvauksellisesti pienennettyinä kollodiumikalvoille, joista neliösentimetri painoi vain 0,002 milligrammaa. Gramman painoinen taakka saattoi siis sisältää 8 miljoonaa kirjainta.
(Lyhennetty artikkelista, joka on julkaistu Helsingin Kaiku -lehdessä 13.11.1909 / Kansalliskirjasto)