Helsingin Mellunmäessä alkoholin juomisesta kepitystuomion saanut mies on päässyt yllättäen vapauteen. Sekä mies että hänen isänsä haluaisivat tuomion täytäntöönpanemista nopeasti ja julkisesti.
Uutissirkus, osasto “Ruoka, juoma, meno muu”
Paul McCartneyn käynnistämään “Lihaton maanantai” -kampanjaan on liittynyt mukaan jo yli sata miljoonaa afrikkalaista. Monet heistä eivät syö lihaa muinakaan viikonpäivinä.
Alko on laittanut viinan myyntikieltoon, koska sen epäillään maistuneen pahalta Helsingin Pukinmäessä.
Tuusulalainen mies havaitsi yöllä nauttineensa kinkkuvalmistetta. Hän soitti itse pelastuslaitoksen paikalle ennen kuin makutottumus ehti levitä hänen naapurustoonsa.
Hampurilaisravintolasta on löytynyt lihaa. Lihan havaitsi tamperelaisessa pikaruokalassa aterioinut asiakas. Hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa.
Ilmastointihormiin juuttunut joulupukki löytyi varhain tänä aamuna Helsingin Herttoniemestä. Pukki oli juuttunut hormiin jouluna 1952, mutta hänen avunhuutonsa havaittiin vasta viime kesänä. Ravinnokseen joulupukki oli…



