Liikemies Toivo Sukari on köyhä. Sukari paljasti varattomuutensa äskettäin Uusi Suomi -verkkolehdessä.
Uutissirkus, osasto “Talous”
Päättymispäivänä warrantin nettoarvo määräytyy siten, että warrantin ehtojen mukaista lunastushintaa verrataan kohde-etuusosakkeen markkinahintaan ehdoissa määritellyllä tavalla. Tätä kohde-etuusosakkeen arvoa kutsutaan toteutusarvoksi. Warrantti toteutetaan, jos toteutusarvon ja lunastushinnan väliseksi erotukseksi jää ehtojen mukaisessa laskutoimituksessa positiivinen nettoarvo. Tosin aina on hyvä huomata, että käärinliinoissa ei ole taskuja.
Kuntatyönantaja on nostanut kätilön palkkaa. Työnantaja lupasi korottaa kätilölle maksettavaa palkkaa kahdessa erässä yhteensä 300 prosenttia.
Uutissirkus-julkaisun organisaatiouudistus on auttanut vähentämään lehden pääjohtajan ja päätoimittajan erektiovaivoja. Marraskuussa 2006 käynnistyneen uudistuksen viimeinen vaihe saatettiin päätökseensä eilen.
Kansainvälistyminen saa mittavasti tilaa Oulun lentoasemalla. Aseman kansainvälistymismahdollisuudet kasvavat ensi viikosta alkaen, kun ulkomaan reittilentojen aikataulut muuttuvat.
Kiinteistölaitos on ryhtynyt voimakkaisiin toimiin Turun talouden elvyttämiseksi. Esimerkiksi pelkkä Aurajoen rantavalaistuksen sammuttaminen antaisi kaupungille vuosittain noin 8 000 euron elvytyksen.
Rakennusliikkeet ja kaavoitusviranomaiset ovat kehittäneet joulukuusirodun, joka mahtuu kymmenesosaan perinteisen joulupuun vaatimasta tilasta. Keksintö hillitsee asuntojen hinnannousua, koska se mahdollistaa nykyistä tehokkaamman tilankäytön.
Yleisradion hallintoneuvosto on ryhtynyt reippaisiin toimiin Ylen talouden parantamiseksi. Kaksi hallintoneuvoston jäsentä on hankkinut tv-luvan. Tämä antaa yhtiölle vuositasolla 401,40 euron piristysruiskeen.
Ruotsalainen huonekalujätti Apea kasvaa voimakkaasti suomalaisilla kirkkomarkkinoilla. Jo kaksi seurakuntaa harkitsee tulipalossa tuhoutuneen kirkkonsa korvaamista huonekalukaupan valikoimista löytyvällä kirkkopaketilla.
Sijoittamispainotteinen päiväkoti on avannut ovensa Oulussa. Erityisesti päiväkoti pyrkii lisäämään lasten tietämystä arvoyhtiöistä.
Kymenlaaksossa sijaitseva Valkealan kunta on ryhtynyt tutustumaan kapitalismiin. Kunta aloitti kapitalismiin perehtymisen myymällä omistamansa kyläkoulun 25 000 eurolla. Puoli vuotta myöhemmin koulun uusi omistaja pani…

