Vielä rekisteröimätön latutallaajat on noussut Suomen suosituimmaksi puolueeksi yli 50 prosentin kannatuksella. Yksin pääkaupunkiseudulla latutallaajien määrä on viimeksi kuluneella viikolla kasvanut lähes kahdellasadallatuhannella.
Uutissirkus, teema tai asiasana “latua!”
Suomen latutallaajat on tehnyt eduskunnan oikeusasiamiehelle kyselyn valittaakseen pirkanmaalaisesta lumitilanteesta. Yhdistys on kriisin partaalla, koska ladullakävelijät joutuvat tarpomaan lumettomilla pururadoilla ja pelloilla.
Kaupungeissa ja maaseututaajamissa suuren suosion saavuttanut hiihtoladulla kävely halutaan vuoden 2022 Pekingin talviolympialaisiin näytöslajiksi. Suomen Latutallaajat ry:n puheenjohtaja Heimo Sotkijainen povaa Suomelle jopa kolmoisvoittoa. Hän…
Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan ulkoilureiteillä on sattunut kuluvana vuonna useita vastaavia tapauksia.
Liikuntaviraston verkkaisesti avaamat hiihtoreitit vaikeuttivat lyhytvartisiin kenkiin pukeutuneiden ladullakävelijöiden matkantekoa viikonloppuna pääkaupunkiseudulla.
Nelinkertainen olympiamitalisti Petter Northug on päättänyt luopua luksusbussistaan ja korvata sen 35 kilometriä pitkällä luksusristeilijällä.
Piittaamattoman hiihtoharrastajan umpihankeen avaama latu oli koitua kävelijän kohtaloksi eilen Itä-Savossa.