Liikuntaviraston verkkaisesti avaamat hiihtoreitit vaikeuttivat lyhytvartisiin kenkiin pukeutuneiden ladullakävelijöiden matkantekoa viikonloppuna pääkaupunkiseudulla.

Pahimmin loukkaantui kaksi itähelsinkiläistä miestä, jotka joutuivat lauantaiaamuna tarpomaan umpihangessa yli kaksi kilometriä ennen kuin he löysivät kunnollisen latu-uran jalkojensa alle.
Kävelijät pahoittivat mielensä itähelsinkiläisellä pellolla, jonka läpi ei aiempien vuosien tapaan kulkenutkaan hiihtolatua.
“Vaelluskenkäni ehtivät täyttyä kokonaan lumesta, ennen kuin pääsimme metsän reunaan, jossa näimme latukoneen jäljet ”, toinen miehistä kertoo.
Suomen ladullakävelijäin keskusliiton Etelä-Suomen alueosasto haluaa varoittaa jäseniään heikkokuntoisista tai puutteellisesti avatuista laduista, joilla ulkoilu voi olla hankalaa.
“Jos jäätävä tihkusade pääsee vielä tekemään omat tepposensa, liukastumisvaara on ilmeinen. Kyllä tässä olisi siirryttävä systeemiin, että jokaisella ladulla ainakin vasen suksiura olisi hiekotettu jalankulkijoiden turvallisuuden takaamiseksi”, ladullakävelijäin keskusliiton puheenjohtaja Juhani Virtanen napauttaa.
Lue Uutissirkuksesta myös:
22.2.2012: Ladulla kävellyt mies loukkaantui Itä-Savossa