Runsasluminen talvi on poikinut poliisille useita ilmiantoja lapion varresta havaituista henkilöistä.
Uutissirkus, teema tai asiasana “alaiset”
Eläkeiän kynnyksellä oleva palomies kaipaa työvälineitä Juhana Vartiaisen palkan joustamiseen alaspäin.
Facebookin ja Twitterin ansiosta turkulainen yritys pystyy säilyttämään tuottavuutensa ennallaan, vaikka pudottaakin henkilökuntansa määrän kymmenesosaan nykyisestä.
Miehen epäillään aloittaneen kesälomansa jälkeiset työt tyytyväisenä Kotkan lähistöllä. Tapaukseen ei tiettävästi liity rikosta.
Sauli Niinistön epäillään aiheuttaneen itähelsinkiläisen kiinteistöhuoltotyöntekijän sairastumisen. Edesmennyt pääministeri Kalevi Sorsakaan ei ole asiassa osaton.
“Työnantajani on minulle hyvin lojaali. En esimerkiksi koskaan ole joutunut tekemään yli 24 tunnin työpäiviä.”
Matalapalkka-aloja edustava ammattiliitto aikoo viedä valtakunnansovittelijan työnantajapuolelta saaman erityiskohtelun poliisitutkintaan. Sovittelijan epäillään saaneen erityiskohtelua työriidan kestäessä.
Uutissirkus on päättänyt jatkaa marraskuun lopussa aloittamaansa työajansuunnittelujärjestelmäkokeilua. Kokeilu on yllättänyt positiivisesti sekä Uutissirkuksen johdon että työntekijät.