Press "Enter" to skip to content

Kehitystoiminta, Talous , Uusimmat

Sosiaalinen media tuo tehoa irtisanomisiin

Facebookin ja Twitterin ansiosta turkulainen yritys pystyy säilyttämään tuottavuutensa ennallaan, vaikka pudottaakin henkilökuntansa määrän kymmenesosaan nykyisestä.

Ulosmarssi: tieto turkulaisyrityksen yt-neuvotteluista pakotti useimmat yhtiön osaajat jättämään työpisteensä ja jatkamaan Facebookin ja Twitterin käyttöä kotonaan.

Turun laitakaupungilla toimiva monialaosaamattomuuteen erikoistunut Tupelot Oy käynnistää yt-neuvottelut, joiden kohteena on 90 yrityksen sadasta työntekijästä. Syynä irtisanomisiin ei ole töiden väheneminen vaan herääminen tähän päivään.

“Viime keväänä aloimme voimallisesti kiinnittää huomiota sosiaaliseen mediaan tuloksentekokykymme osana. Havaitsimme, että päivittäin noin kymmenen työntekijäämme on henkisesti läsnä ja että loput viettävät suurimman osan työajastaan Facebookissa ja Twitterissä, apulaisjohtaja Aimo Tase kertoo.

“Saamme siis irtisanomisten jälkeen yhtä paljon aikaiseksi kuin ennenkin, mutta pienemmillä kustannnuksilla, Tase kiteyttää heti lounaslautastaan esittävän Instagram-otoksen julkaisemisen jälkeen kirjoittamassaan Facebook- ja Twitter-päivityksessä, ennen kuin kiirehtii LinkedIniin.

Teksti: Maakuntakirjeenvaihtaja Eino Rajanus ja Gilbert Granholm

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.