Helsinkiläisnaisen epäillään löytäneen asunnostaan käyttämätöntä säilytystilaa. Tapaus sattui kolme viikkoa sitten Punavuoressa 15,2 neliön yksiössä.
Uutissirkus, teema tai asiasana “Helsinki”
Helsingin kaupunki selvittää parhaillaan, voitaisiinko siltoja lyhentää noin kymmenen prosenttia joko keskeltä tai niiden päistä.
Pääkaupunkiseudulla asuva aviopari on pettynyt kotikaupunkiinsa, joka häikäilemättömästi sallii rakentamisen asuinrakennusten korttelialueelle.
Tapaus sattui maanantai-iltana kaupunginhallituksessa, kun Pekka Sauri antoi selonteon, jonka mukaan Helsinki on käyttänyt pyöräteihin osoittamiaan verovaroja pyöräteiden rakentamiseen.
Jos Helsinkiä lähestyvä matkailija tuijottaisi Jätkäsaaren tornihotellia, häneltä voisi jäädä huomaamatta Wärtsilän entinen telakkahalli.
Helsingin kaupunki on epäonnistunut Etu-Töölön pysäköintiongelmien ratkaisemisessa. Kaupunki on toteuttanut alueelle 84 uutta pysäköintipaikkaa, mutta ne eivät ole poistaneet esimerkiksi Museokadun parkkipaikkapulaa.
Kaksi helsinkiläistä toimittajaa on voimakkaasti huolestunut pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen tarkastusmaksujen korotusaikeista. Erityistä huolta he kantavat niistä ihmisistä, jotka joutuvat maksamaan tarkastusmaksun unohdettuaan ladata matkakorttinsa.