Triplaepidemiassa esiintyy samanaikaisesti korona-, Ukraina- ja Gaza-asiantuntijuutta.
Uutissirkus, osasto “Kotimaa”
Isänmaamme ystävälliset äidinkasvot loistavat kuvissa ja teksteissä kuin Naantalin aurinko.
Entisen pääministeri Sanna Marinin (sd) persoonasta on järjestettävä suora kansanäänestys hänen työpaikkansa siirryttyä Suomen rajojen ulkopuolelle, arvioi Uutissirkuksen tavoittama kovaääninen kansalainen.
Audi-mies paljasti ajatuksensa vaimolleen eteläsuomalaisella liikenneasemalla varhain tänä iltana. Kyseessä on tiettävästi kaikkien aikojen ensimmäinen kerta, kun Audin omistava mies on arvioinut autoilutaitonsa näin mitättömiksi.
Kun Timo, 56, kävi maanantaiaamuna suihkussa, ajoi partansa, laittoi deodoranttia kainaloihinsa ja kirjoitti yhden työhakemuksen, työnantajat riensivät kilvan palkkaamaan häntä.
Hallitusta kritisoineeseen mielenosoitukseen osallistunut henkilö kertoo, että hän ei kehota ketään poistamaan keneltäkään päätä.
Eliitin käytössä on jo useita vuosia ollut tunneli, joka ulottuu Espoosta pitkälle Helsingin itäisiin osiin. Tunnelin havaitsi sattumalta työmatkalainen, joka kohotti katseensa hetkeksi autonsa kojelaudasta.
Antauduin ihmiskokeeseen. Lupasin Uutissirkuksen päätoimittajalle elää kokonaisen viikon niin, että katselen vain omaa napaani ja kirjoitan siitä jutun.
Tapaus sattui tänä aamuna Helsingissä linjalla 560. Vaikeasti säikähtänyt matkustaja vietiin hoidettavaksi Vuosaaren terveysaseman päivystysjonoon.
Tyrmistys ja epäusko väreilevät Lauttasaaren kaduilla, kujilla ja moottoritien rampeilla. Tunnelman aistii myös kaikista kolmesta vastaantulijasta, jotka kohtaamme myöhäisen iltapäivän ensi hetkinä. Vieras ihminen aikoo muuttaa Lauttasaareen.
Uutissirkuksen kylillä kuuleman tiedon mukaan kaupungin liikunta- ja kulttuuritapahtumien vapaalippukäytännön muutos koetaan päättäjien kiusaamisena ja johtoa syrjivänä.









