Viestinten vaaliasiantuntijapula on niin paha, että toimittajat pyytävät näkemyksiä jo Aktia-pankin pääekonomisti Timo Tyrväiseltä ja entiseltä autonkuljettaja Mika Salolta.
Uutissirkus, osasto “Politiikka”
Kyllä se vaan niin tässäkin erimielisyydessä on, että miehet riitelevät eivätkä asiat.
Punikkipomo Mikael Jungner (sd) etsii uutta työpaikkaa. Jungnerin työnhakuilmoitus julkaistiin maamme tärkeimmissä medioissa alkuviikosta.
Uutissirkuksen presidenttiehdokkaille tekemästä kyselystä selviää, että ainakin puolella ehdokkaista on koira.
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok) tyrmää omalta osaltaan kaivosyhtiö Talvivaaran johdossa heränneet epäilyt valepoliitikkojen työskentelystä eduskunnassa.
Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) osoittaa haastattelulausunnoillaan, että hänellä on 80-vuotiaan Urho Kekkosen kunto.
Brittimieheltä poistettiin ensin sisäelimet ja aivot ja niiden tilalle laitettiin pellavaa. Nyt Yorkin yliopiston tutkijat aikovat lähettää hänet EU:n huippukokoukseen.
Ulkoministerin paikalta paremmin kykyjään vastaaviin tehtäviin siirtynyt Alexander Stubb on tunnustanut mieltymyksensä päihteiden sekakäyttöön.
Julkisen sanan neuvoston epäillään unohtaneen tuoreen päätöksensä sallittujen sanojen listalta termin “mokuttaja”. Puute voi johtua siitä, että sana ei vielä ole yleistynyt lehtikielessä.
Nipinnapin tuhat suomalaista kannattaa kokoomusta. Asia selviää Yleisradion Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
Keskusta on ehkä löytänyt tuleviin presidentinvaaleihin toisen äänestäjän. Tähän mennessä puoluetta on selkeäsanaisesti luvannut kannattaa vain Paavo Väyrynen (kesk).






