
Eduskunnan oppositiopoliitikot ovat päättäneet vaatia yhdessä puolustusministeri Stefan Wallinia (r) vastuuseen siitä, että hän on harjoittanut politiikkaa.
Wallinin epäillään tehneen ehdotuksia varuskuntien lakkauttamisesta poliittisin perustein. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun suomalainen poliitikko on antanut politiikan vaikuttaa mielipiteisiinsä.
Oppositiopuolueet ja Mikael Jungner (sd) ovat antaneet ymmärtää, että olisi ollut vähemmän poliittista lakkauttaa varuskunta Dragsvikista kuin Kontiolahdesta.
Maaseutuvaruskuntien lakkauttamiseen johtanut varusmiesikäisten miesten määrää voimakkaasti vähentänyt tapahtumaketju sai alkunsa 1960-luvun loppupuolella, kun suuret ikäluokat eivät halunneet perustaa perheitä ja lisääntyä kotiseuduillaan, vaan muuttaa Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin.
Poliitikkojen yllättävästä politikoinnista muualla:
Yle 20.3.2012: Oppositio yhdistää voimansa Wallinia vastaan
Yle 20.3.2012: Katainen: En tiennyt Wallinin toimista
HS 8.2.2012: Puolustusvoimien lakkautuslistalla kuusi yksikköä, 1200:aa uhkaa irtisanominen
Hyvä ihminen,










