Poliisi ryhtyy tarjoamaan Pirkanmaan pikkutaajamien aggressiivisille juopoille kyytejä Tampereelle.
Uutissirkus, osasto “Politiikka”
Kyllä se vaan niin tässäkin erimielisyydessä on, että miehet riitelevät eivätkä asiat.
Ministeriön tietoturvaharjoittelija Usko Vahvala arvioi, että tunnusten vaihto kilpailutetaan viimeistään vuodenvaihteeseen mennessä.
Eduskunnan kuntatyöryhmä julkaisi aamulla uuden luonnoksen salaisesta kuntaliitosmuistiostaan. Sen pääajatuksena on yhdistää Suomen kaikki kunnat toisiinsa.
Ainakin kolmen eteläsuomalaisen mieskansanedustajan epäillään käyttäneen sateenkaarikuvioisia pitkiä alushousuja eduskunnan äskettäisessä juhlaistunnossa.
Asia käy ilmi Kokoomuksen nuorten liiton vuoden 2014 tavoiteohjelmasta, jonka mukaan mopon suurin sallittu nopeus tulisi nostaa 60 kilometriin tunnissa.
Tutkijat ovat löytäneet tiedekeskus Heurekassa Vantaalla pidetystä talousfoorumista elävän fossiilin. Kyseistä päättäjälajia ei ole havaittu näin viriilinä pariin vuosikymmeneen.
Kreikkaa koskevista papereista käytävään julkiseen keskusteluun ovat eniten vaikuttaneet jääkiekon MM-kisat, euroviisut ja SDP:n ministerikierrätys.
Kokoomuksen kansanedustaja on ollut huolissaan itkevistä lapsista. Tapaus sattui torstaina turkistarhauskieltoa käsitelleessä lähetekeskustelussa, mutta se ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Pirkanmaalainen kansanedustaja on suhtautunut nuivasti Alkon hänelle pääsiäisenä lähettämään kahdentoista pullon tutustumispakettiin.
Perussuomalaiset on valmis jättimäiseen vaalitappioon vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.








