Eteläsuomalaisessa mediatalossa työskentelevä toimittaja on iltavuorossa ollessaan jättänyt uutisoimatta yli sata kovaäänisen paikallispoliitikon rotuvihaa uhkuvaa mielipidettä.
Uutissirkus, osasto “Politiikka”
Kyllä se vaan niin tässäkin erimielisyydessä on, että miehet riitelevät eivätkä asiat.
Kansan tietoisuus hallituksen pitkään jatkuneista kriiseistä on nyt korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 1961, jolloin Kekkonen hajotti eduskunnan.
Karkki- ja jätskiveron kiertäminen muuttuu mahdottomaksi, koska hallitus poistaa ne.
Johtava oppositiojohtaja Antti Rinne (sd) on hahmotellut vastaehdotuksen hallituksen suunnitelmille.
Juuri saamiemme tietojen mukaan Sote on aloittamista vaille valmis (sananparsi Savosta) ja hallitussopu mediajulkisuutta vaille revennyt (sananparsi somesta).
Hallitus tarjoaa oppositiolle perinteisen konsensuspäivällisen heti eduskunnan syyskauden ensimmäisen täysistunnon jälkeen. Uutissirkus sai käsiinsä tilaisuuden ruokalistan.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) vahvistaa menneellä viikolla selvinneen, että hallitus nauttii sittenkin perussuomalaisen puoluetoimistovirkailija Matti Putkosen luottamusta.
Juha Sipilän (kesk) hallitus aikoo tehdä ensimmäisen välikysymyksensä. Oppositio joutuu vastuuseen hallituksen kaikista virheistä heti alkusyksystä.
Smolnan liepeiltä eilen tihkuneiden tietojen mukaan saikut aiotaan jakaa tasan, jotta hallitusneuvottelijat toipuisivat leikkausten aiheuttamista komplikaatioista.
Juha Sipilän (kesk.) hallitustunnustelut ovat edenneet ripeästi jo katsekontakteihin asti.







