Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Kriisitietoisuus räjähti nousuun

Kansan tietoisuus hallituksen pitkään jatkuneista kriiseistä on nyt korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 1961, jolloin Kekkonen hajotti eduskunnan.

Koska Kouvolan raviradan takaa tavoittamamme viikkoa aiemmin hylätty kekrikurpitsakin oli haljeta kriisitietoisuudesta, arvioimme tutkimuksemme virhemarginaaliksi euron suuntaan tai toiseen, jos raha seuraa potilasta.
Koska Kouvolan raviradan takaa tavoittamamme viikkoa aiemmin hylätty kekrikurpitsakin oli haljeta kriisitietoisuudesta, arvioimme tutkimuksemme virhemarginaaliksi euron suuntaan tai toiseen, jos raha seuraa potilasta.

Asia käy ilmi Uutissirkuksen maakuntakirjeenvaihtajan ahkeroimissa ovensuu- ja aukkohakkuualueiden kyselytutkimuksissa.

Menneen viikon torstaiaamuna Tampereen Tammelantorilla ja Kouvolan raviradan metsikössä tavatuista ulkoilijoista ei hallituskriisistä ollut tietävinäänkään kuin jokunen harva, mutta torstain vaihtuessa perjantaiksi kriisitietoisuuskäyrä ehti osoittaa jo lähes kolmen hallituspuolueen yhteistä galluplukemaa, joka liikuskelee alle 50 prosentin kieppeillä.

Kaksi vuorokautta myöhemmin isänpäivän aattoillan koirankusetuslenkeillä kriisitietoisuusaste oli noussut 99 prosenttiin.

“Jo nyt on pystytty tekemään se hämmästyttävä johtopäätös, että tietoisuus pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen aikaansaamista kriiseistä on noussut julmetusti”, Uutissirkuksen yksityistämis- ja iltalypsyasiantuntija Uolevi Ahonen toteaa.

Myös pohjoisen Suomen tuntureiden ja vaarojen kupeilla sekä itäisen Helsingin kerrostalojen ovensuissa tapahtunut useammankin henkilön kyselytutkimus paljasti kaikessa kelmeydessään, että tietoisuus hallituksen kriiseistä on tavoittanut tehokkaasti kaikki kansalaispiirit.

Kysely ulotettiin tällä kertaa myös yksinhuoltajiin ja alimpiin tulodesiileihin. Vastikään mediallekin julkistetut porvariston verotiedot eivät periaatteessa vaikuttaneet kovinkaan paljoa kyselyn otokseen.

Kyselyn kohteeksi päässeistä kriisitietoisuus oli hieman laskenut entisten perussuomalaisten kannattajien keskuudessa (9.8%), kun sen sijaan puolueiden ulkopuolisia kannattavista eli “muita” olisi tiedostanut vain harva (2,1 %) tajuissaan olevista.

Järistyksen voimakkuutta kuvaa sekin, että puheenjohtaja-kansanedustaja Antti Rinne (sd) on puhunut televisiossa melko selkeästi ja hymyillyt näyttävästi kahdessa tv-haastattelussa.

Hallitus itse alkoi havaita olevansa kriisissä kesäkuussa. Ensimmäisenä tämä näkyi herkkäaistisimmille Alex Stubbin (kok) lenkkeily- ja triathlonselfieitä sisältävien twiittien vähenemisenä.

Aiheesta muissa aviiseissa:
(Valitse oikea vaihtoehto ja ympäröi se tussilla näytöllesi)
Ei lainkaan tarpeeksi
Melko tarpeeksi
Jokseenkin tarpeeksi
Melko liiankin tarpeeksi
Ihan aivan übertarpeeksi

Teksti:
Tapio Hämäläinen, maakuntakirjeenvaihtaja

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2026 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.