On mahdollista, että juuri tällä kellonlyömällä hedelmöittyy se munasolu, josta kehkeytyy rehellinen ja taitava kansalainen, joka päätyy ministeriksi asti. Näin tunnelmoi blogissaan väestötutkija Eleonoora Frank-Hansdóttir.
Uutissirkus, teema tai asiasana “lapset”
Kaakkois-Helsingissä torstai-iltana sattunut tapaus on hämmentänyt vanhempia, opinto-ohjaajia ja lastenpsykiatreja ympäri maailmaa.
Alaikäisten alkoholinkäyttö on romahtanut 1990-luvun huippulukemista. Huolestuttava kehityskulku näkyy niin 13–15-vuotiaiden kuin 16–17–vuotiaiden ikäryhmissä. Asiantuntijat osoittavat syyttävällä sormella urheiluseuroja.
Espoolaisperheen 17-vuotias tytär loukkaantui vakavasti, kun hänen isänsä jäi kaatuvan puun alle ja vaati häntä soittamaan hätäkeskukseen.
”Tässä tilanteessa on käytävä perusteellinen keskustelu vessaan menon hyödyistä ja mahdollisista haitoista”, kiteyttää viskarien Sanna.
Tommosjärveläisen päiväkodin ohi kävellyt mies tiedustelee, kenen on vastuu. Tenavatarhan päiväkodin lapset kertovat, etteivät sulata koronarokotusten antamista vain yli 12-vuotiaille.
Mies syventyi piakkoin ensi-iltansa saavan Uppo-Nalle -lastenteatteriesityksen kommentointiin niin tarmokkaasti, että ei ennättänyt viikkoon kirjoittaa ainuttakaan koronatutkijoita, Greta Thunbergiä tai maahanmuuttajia panettelevaa somepäivitystä.
Koillishelsinkiläisen perheen 15-vuotiaan tyttären epäillään menneen kouluun talvikengissä jo kahtena peräkkäisenä aamuna.
Lukan oli tarkoitus juhlistaa pian 30 kuukautta kestänyttä päiväkotiuraansa ensi perjantaina. Nyt Luka on päättänyt siirtää juhlansa uudenvuodenaatolle. Hän kertoi asiasta päiväkotiryhmänsä aamupiirissä varhain tänä aamuna.
Tapaus sattui helsinkiläisessä kerrostalossa maanantaina, ja se on hämmentänyt asiantuntijoita ympäri maailmaa.