Konkreettisina toimina ehdotettiin ajanlaskun muuttamista ja palaamista vuoteen 1995 vaihtamalla nykyiset seinäkalenterit vanhoihin, jotta saadaan lisää aikaa reagoida maapallon kuumenevaan ilmastoon. Toinen keino on säännöllinen…
Uutissirkus, teema tai asiasana “ilmastonmuutos”
Luonto on ryhtynyt jopa tuhoamaan yksityisomaisuutta ennennäkemättömässä mittakaavassa. Poliisin mukaan luonnon toimintaa ei kuitenkaan voida kieltää.
Uudellamaalla asuva poika kertoo Uutissirkukselle hakeneensa isänsä pois lentoasemalta, jota tämä ei pääsisi lämmittämään ilmastoa.
Uutissirkus onnistui saamaan haltuunsa julkilausumaehdotuksen, jossa hallituspuolueiden kaikki kansanedustajat ottavat yhdessä kantaa luontokatoon, luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja ilmastokriisiin.
Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan eteläsuomalainen Seppo, 61, joutui eilen seisomaan turvatarkastusjonossa liki kaksi tuntia ennen kuin pääsi lämmittämään ilmastoa. Finavia on luvannut tehdä kaikkensa, jotta ilmaston lämmittämismahdollisuudet saataisiin normaaleiksi syyskuun loppuun mennessä.
”Maapallo häiritsee yhteiskuntarauhaa ja yhteiskunnan vakautta tarkoituksellisella lainvastaisella toiminnalla”, kiteyttää äärikeskustalainen kansanedustaja, joka haluaisi nimensä julkisuuteen.
Etelähelsinkiläinen Aki Ojalanperä varasi perheelleen paikat New Yorkin -lennolle, jotta koneen hiilidioksidipäästöt matkustajaa kohti olisivat pienentyneet.
Lähes 47 Twitterissä aktiivista miestä jumiutui eilen useiksi tunneiksi koteihinsa, koska Elokapinan ilmastomielenosoitus esti heitä autoilemasta Mannerheimintiellä.
Ankara pelko lihansyöntiin perustuvan elämäntavan tulevaisuudesta leviää erityisesti kovaäänisten miesten keskuudessa.