Press "Enter" to skip to content

Pettymykset

Seppo, 61, joutui odottamaan lähes kaksi tuntia ennen kuin pääsi lämmittämään ilmastoa

Uutissirkuksen saamien tietojen mukaan eteläsuomalainen Seppo, 61, joutui eilen seisomaan turvatarkastusjonossa liki kaksi tuntia ennen kuin pääsi lämmittämään ilmastoa. Finavia on luvannut tehdä kaikkensa, jotta ilmaston lämmittämismahdollisuudet saataisiin normaaleiksi syyskuun loppuun mennessä.

lentokone lentää korkealla sinisellä taivaalla
Arkistokuvamme liittyy tapaukseen.

”Ei voi olla niin, että minä en pääsisi lämmittämään ilmastoa silloin kun minä haluan”, Seppo toteaa.

”Tämä on varmasti turhauttava tilanne. Kannustan tulemaan lehtokentälle ajoissa, jotta varmasti ehtii osallistumaan ilmaston lämmittämiseen”, arvioi Uutissirkuksen matkustelu-, lentely- ja mitä siitäkin tulisi jos minä en saisi toimia juuri näin ja miten kävisi maailmantalouden ja turismin luomien työpaikkojenkin ja Kiinahan on sitä paitsi maailman suurin kasvihuonekaasupäästöjen tuottaja -asiantuntija Uolevi Ahonen.

Lentäminen tuottaa noin neljä prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Suurin osa maailman ihmisistä ei ole eläessään lentänyt.

Sähköpostihaastatteluun tavoittamamme Maa-planeetta sanoo, että sille on yhdentekevää, lämpeneekö ilmasto vai ei.

”Ihmislaji saattaa kuolla, mutta minähän ehdin pärjätä mainiosti neljä miljardia vuotta ja risat jo ennen ihmisen valtakautta”, Maa kertoo.

”Kyllä ehkä jokunen torakka tai ainakin yksisoluinen bakteeri jäisi jäljelle, vaikka ilmakehä tuhoutuisi.”

Uutissirkus seuraa muiden mediatalojen tapaan hetki hetkeltä kuinka traagisesti Sepolle ja parille muulle hänen lajitoverilleen käy, jos he eivät pääse osallistumaan aikataulunmukaisesti ilmaston lämmittämiseen.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.