Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Äärikeskusta ja -oikeisto lakkauttaisivat maapallon

”Maapallo häiritsee yhteiskuntarauhaa ja yhteiskunnan vakautta tarkoituksellisella lainvastaisella toiminnalla”, kiteyttää äärikeskustalainen kansanedustaja, joka haluaisi nimensä julkisuuteen.

Maapallo lepää käden päällä
Kuva: Geralt/Pixabay

”Ei sillä kyllä ole asianaan muuta kuin vahingonteko muulle yhteiskunnalle”, arvioi myös eduskunnassa äärioikealla istuva kansanedustaja, joka niinikään näkee mielellään nimensä julkisuudessa.

Maapallo on viime aikoina niskoitellut vallanpitäjille, yrityksille ja yksityisille kansalaisille muiden muassa nostamalla keskilämpötilaansa ja aiheuttamalla tulvia, rajuilmoja ja muita heinäsirkkaparvia.

Myös poliisi on joutunut turvaamaan Länsiväylän liikennettä voimatoimin maapallon aiheuttaman sekasorron vuoksi.

Maapallon piittaamaton toiminta on aiheuttanut vahinkoa mm. yritysten talouskehitykselle ja yksilöiden oikeudelle lentää ja syödä lihaa niin paljon kuin he haluavat.

Maapallon lakkauttamista pohditaan seuraavan kerran muutaman sekunnin kuluttua Twitterissä (nykyinen X), koska eduskunnalla ei ole valtuuksia edetä asiassa.

Eduskunta ei pääsääntöisesti ole muutoinkaan voinut juuri mitenkään vaikuttaa maapallon niskoitteluun, koska nopeimmat ja tehokkaimmat ratkaisut saattaisivat estää kulloinkin hallituksessa istuvia puolueita saamasta vaalivoittoa.

Maapallon lakkauttaminen ei ole yksin suomalaisen äärikeskustan ja -oikeiston etuoikeus. Pisimmällä siinä ovat monet kansainväliset suuryritykset. Maapallon lakkauttaminen on samalla luonut elinmahdollisuukset ainakin Elon Muskin, Jeff Bezosin ja Richard Bransonin hankkeille Mars-planeetan ja avaruuden asuttamiseksi, koska jotain taivaankappalettahan ihmisen pitää päästä riistämään, jos maapalloa ei enää ole.

Uutissirkus seuraa tilannetta hetki hetkeltä tai jotain.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.