Press "Enter" to skip to content

Politiikka

Näin hallituspuolueiden kansanedustajat kommentoivat luontokatoa

Uutissirkus onnistui saamaan haltuunsa julkilausumaehdotuksen, jossa hallituspuolueiden kaikki kansanedustajat ottavat yhdessä kantaa luontokatoon, luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja ilmastokriisiin.

tyhjä a4-arkki
Uutissirkuksen politiikan kirjeenvaihtaja onnistui ikuistamaan julkilausumaehdotuksen sisällön heti kun hallitus pani sen pöydälle.

Saamiemme tietojen mukaan pääministeri Petteri Orpo (kok) on erittäin huojentunut, että hallitus on saanut aikaan näin merkittävän ehdotuksen näinkin lyhyessä ajassa. Ehdotuksen tarkka julkaisupäivä ei ole vielä tiedossa, mutta seuraamme sitä hetki hetkeltä tai jotain.

Ainakin ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok) on jo jonkin aikaa valmistellut pakoaan ympäristöministeriöstä Espoon kaupungin johtoon.

Monet muutkin tahot ovat esittäneet ajatuksiaan ilmastokriisistä ja luonnon monimuotoisuudesta mielenosoituksin ja erilaisin teoin, mutta ne ovat olleet enimmäkseen demokratiaa, eduskuntainstituutiota tai äärioikeistoa halventavia, henkilöauto- tai lentoliikennettä hidastavia, sellunkeittoa, turpeen polttamista ja turkistarhausta loukkaavia tai muuten vain täysin vääriä.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.