Ellei haastattelija olisi ollut tarkkaavainen, 32-vuotias amisviikset kasvattanut mies olisi saattanut viedä kesätyöpaikan nuoremmilta työnhakijoilta.
Tilanne sai alkunsa, kun neljä suurinta puoluetta ei päässyt konsensukseen siitä, kenen ehdokaslistalle väitöskirjaa valmisteleva, entinen yökerhotanssija ja missiehdokas, lottovoittajanakin tunnettu tv-restonomi Amanda Metsä-Kyyhky, 25,…
Päijäthämäläinen startup-yritys testaa mopoauton ja älypuhelimen yhdistelmää, jossa tuulilasi toimii puhelimen näyttönä ja viestittely hoituu jalkiolla, jossa on 105 poljinta.
Keski-ikäinen kehityspäällikkö sai lievän palovamman sytyttyään tuleen myöhään aamupäivällä Espoossa. Palon syyksi epäillään ideasta lennähtänyttä kipinää.
Tapaus sattui Lahdessa, kun kioskille saapunut mies luki kännykästään keskustan keskiolutlinjausta käsitellyttä uutista niin pitkään, että myyjä ehti lähteä tupakille ja sulkea puodin oven.
Ilman naapurinsa tarkkaavaisuutta ja teleoperaattoreiden apua suomalaistaustainen mies olisi saattanut jäädä vapaalle jalalle, vaikka hän selvästi aikoi jotakin.
“Kuuden prosentin pudotus puolessa vuodessa selittyy täysin sillä, että kyselyitä on tehty Stubbin aikana kuusi ja jokaisessa on ollut yhden prosentin virhemarginaali”, asiantuntijamme arvioi.
Mikäli rintamamiestaloaan remontoinut mies olisi ponnistellut vielä pari vuorokautta, hän olisi hyvinkin voinut saada peilikaapin seinään kiinni, miehen ex-vaimo arvioi.
Kauhean huolestunut oli lisäksi Helsingin Sanomat. Aika huolestuneita olivat YLE ja MTV3.









