Työttömän aktiivisuus synnytti taivaalle harvinaisen kirkkaan tulipallon, josta hallituksen joukot (kok) tekivät havaintoja ympäri Suomea.
EU:n elintarvikeasetuksen uusi tulkinta tekee mahdolliseksi hyönteisten entistä vapaamman pääsyn joulupöytään.
Useat ruokakaupat aikovat lopettaa ruoan myynnin, jotta ne saavat tilaa nelosoluelle, lonkerolle ja limuviinoille.
Useat valinnanvapauskysymykset olivat tapetilla koko viikonlopun, arvioi maakuntakirjeenvaihtajamme palatessaan vuoden 2017 tapahtumiin.
Mikäli työtön olisi juonut lähikaupasta hakemaansa nelosolutta vähintään 18 tuntia vuorokaudessa, hän olisi menettänyt vain 4,65 tilavuusprosenttia päivärahoistaan.
Miehet tarvitsevat 130 uutta työntekijää kuuntelemaan baarikeskusteluja ja lähettelemään niitä koskevia kirjeitä.
Vain 23 prosenttia nettikyselymme vastaajista pitää Helsingin poliisia turvallisuusasioissa luotettavampana kuin Viking Line -laivayhtiötä.
Yleisradio otti ennaltaehkäisevästi kiinni miehen, joka aikoi jättää Linnan juhlat katsomatta.
Riskirahoittajat arvioivat Helsingin messukeskuksen lähettyvillä epilepsiakohtauksen saaneen miehen 13 miljoonan euron arvoiseksi.









