”Jos keitän kymmenen perunaa, minä ja eukko saadaan niistä neljä ateriaa. Jos teen pottumuusia samasta määrästä, molemmille jää nälkä, vaikka koko satsi syötäisiin kerralla”, Eino “Eikka” Kontkanen, 71, vaikeroi.
Koko ikänsä perunamuusia rakastaneen Kontkasen mieliala järkkyi, kun hän havaitsi perunoiden kokonaistilavuuden pienenevän sosemuodossa. Järkytys on ajanut Porissa asuvan miehen avioeron partaalle, juomaan ja jopa aloittamaan perunamuusiin liittyvän väitöskirjatyön.
Kun kilo pottuja ei
olekaan kilo pottuja
”Koetapa syödä kymmenen keitettyä pottua kastikkeen kanssa, ei mene alas, ei. Muusia taas ei koskaan jää ylimääräistä.”
Yläasteen matematiikan opettajana uransa tehnyt Kontkanen on kahdeksan vuotta jatkuneessa väitöskirjatyössään yrittänyt löytää loogis-numeerista selitystä oudolle kutistumisilmiölle – turhaan.
”Maailmankaikkeudessa energian määrä on vakio, eikä kilo pottuja voi olla tilavuudeltaan erilainen, jos olomuoto vaihtuu tai jotain”, Kontkanen arvioi.
”Pottujen kuoriminen toki aiheuttaa massavajetta, mutta toisaalta muusiin lisätään suolaa ja voita. Siis plus miinus nolla! Tai jopa plus nolla! Ei voi olla mahdollista, että kymmenestä perunasta tulee muusina vatsantäytettä vain viiden perunan verran!”
Kontkasen puoliso Ameliina arvioi, että perunamuusia menee enemmän, koska se on parempaa kuin pelkkä keitetty pottu. Eino Kontkanen tuhahtelee maallikkoselitykselle.
”Ameliina on näitä humanisteja, mitä lie kauppatieteitä opiskellut. Eihän sellaisilla ole kapasiteettia ymmärtää matemaattisia paradokseja.”
Kriisistä seurasi
juomaputki
Pottumuusikriisi on ajanut Kontkasen juomaan. Maitoa menee litrakaupalla, vaikka laktoosi-intoleranssi ei sitä sallisi.
Tilanteen ratkaisemiseksi hän on ottanut yhteyttä Ruotsin kuninkaalliseen tiedeakatemiaan ja pyytänyt apua laskelmiinsa. Vastausta odotellessa Amelia-rouva paljastaa Uutissirkukselle, että aikoo tästä lähtien lisätä perunasoseeseen salaa homejuustoa, raakaa sipulia ja jauhettuja munuaisia.
”Näin se ei maistu kenellekään ja eiköhän Eikkakin sitten rauhoitu tai ainakin vaihda tutkimusaihettaan.”
Teksti: Helena Lummekivi, maakuntakirjeenvaihtaja