Luoteissatakuntalainen somevaikuttaja Ilkka Raitaniitty aikoo lopettaa kokonaan sekä median että tutkimustulosten seuraamisen, koska tutkijat väittävät muiden miesten penisten olevan pitempiä kuin hänen.
Uutissirkus, teema tai asiasana “tiede”
Koronarokotteen saatuaan jopa yksi 825 miljoonasta ihmisestä liukastuu hillosipuliin.
Eikä siinä kaikki. Se on myös rumaa.
Asia käy ilmi Uutissirkuksen tuoreesta tutkimuksesta, jossa testattiin kotimaisten televisio- ja radio-ohjelmien aiheuttaman myötähäpeän vaikutusta. Tutkimuksessa oli mukana hieman yli 6 000 suomalaista.
”Jos keitän kymmenen perunaa, minä ja eukko saadaan niistä neljä ateriaa. Jos teen pottumuusia samasta määrästä, molemmille jää nälkä, vaikka koko satsi syötäisiin kerralla”, Eino "Eikka" Kontkanen, 71, vaikeroi.
Suomalainen kirurgiryhmä on ensimmäisenä maailmassa onnistunut irrottamaan älypuhelimen 15-vuotiaan tytön kädestä.
Tapaus sai alkunsa elokuun lopussa läntisellä Uudellamaalla, kun myöhäisen keski-iän ohittanut yrittäjä ryhtyi pohtimaan omaa elämäänsä.
Suomen vanhimmaksi huonekasviksi epäillään 41 vuotta yhtäjaksoisesti työhuoneessaan pysytellyttä Helsingin yliopiston professoria.
Helsinkiläisen yliopistotutkijan kohtalo on ehtinyt saattaa koko työyhteisön tolaltaan.
Uutissirkuksen tutkijaryhmä on ensi kertaa löytänyt avaruudesta monimutkaisia, hiilipohjaisia molekyylejä, jotka ovat yöelämän perusosasia.