”Ensin tuli epäusko, sitten hätäännys ja lopulta paniikki. Miten veronmaksajien rahoilla voidaan kertoa tosiasioita parhaaseen katseluaikaan?” kuvailee MTK:n ylihakkuuneuvos Sakari Pölkky omaa kokemustaan.
Yleisradion johto pahoittelee asiaa.
Tuhansien suomalaiskotien joulurauha järkkyi, kun ikimetsiä käsitellyt Yleisradion dokumentti esitettiin televisiossa tapaninpäivänä. Ohjelmassa väitettiin ennenkuulumattomasti suomalaisen metsätalouden hävittäneen ikimetsiä.
Metsätalousihmisten keskuudessa väitteet ovat herättäneet pöyristystä. Päivystävä kriisipuhelin tukkeutui heti ohjelman tultua ulos.
Sakari Pölkky on toipumassa järkytyksestään väliaikaisessa hermoparantolassa, jollaisia perustettiin sadantuhannen pahiten loukkaantuneen metsätalousvaikuttajan tarpeisiin.
Vaikuttajat ovat verranneet tosiasioita sisältäneen dokumentin esittämistä muun muassa Neuvostoliittoon, Donald Trumpiin ja Antikristukseen.
Yleisradion luonto-ohjelmasisällöstä vastaava toimittaja ei uskalla antaa haastattelua nimellään. Hänen mukaansa dokumentin esittämisessä oli kyse puhtaasti inhimillisestä virheestä.
”Metsät ovat herkkä aihe ja normaalisti aihetta käsittelevien ohjelmien sisältö tarkistetaan huolellisesti liiallisten tosiasioiden varalta. Nyt jotain meni selvästi pieleen”, hän sanoo.
”Jatkossa muistamme varmasti mainita, että suomalaista metsätaloutta harjoitetaan, jottei ikimetsiä hakattaisi Borneossa, Venäjällä ja Brysselissä”, vastaava toimittaja lupaa.
Teksti: Aimo Junttura, Satiiriämpäri 2021 -kilpailija
Tämä teksti on mukana Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2021 -kirjoituskilpailussa. Osallistu sinäkin! Voittaja ratkeaa Facebook-tykkäysten perusteella. Lue toki kaikki kilpailujutut!