Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Päätoimittaja myöntää: Osa Uutissirkuksen jutuista on sisältänyt faktoja

Päätoimittaja Gilbert Granholm paljastaa, että Uutissirkuksen jutuissa on ollut myös faktoja. Uutissirkus on päättänyt tapauksen johdosta lisätä verkkoon yli 500 Granholmin kirjoittamaa juttua.

miehellä kasvomaski, jonka läpi kulkee pilli, miehen kädessä syvä lautanen
Päätoimittaja Gilbert Granholm ruokaili koronaturvallisesti syksyllä 2020 (arkistokuva).

”Vuosien varrella joissakin, oikeastaan aika monissa, itse asiassa erittäin lukuisissa jutuissa mielikuvitukseni on loppunut ja olen joutunut turvautumaan faktoihin”, päätoimittaja sanoi eilen yhden saunakaljan juotuaan ystävälleen Uolevi Ahoselle, joka heti raportoi asiasta kaikille tutuilleen ja monille tuntemattomillekin.

Uutissirkus käynnisti Granholmin johdolla välittömästi asiasta kuultuaan sisäisen tutkinnan, jonka tuloksena hän päätti julkaista verkossa yhä enemmän juttujaan.

Uolevi Ahosen mukaan päätoimittaja teki aivan oikean ratkaisun.

”Satiirin luotettavuuden ja uskottavuuden nimissä juuri näin on toimittava. Satiirin on hankalaa kertoa mistään mitään, ellei siinä ole ainakin siteeksi totta. Juuri tällä tavoin se sitten voikin ehkä kertoa maailmasta jotain todellisempaa kuin pelkkä fiktio tai fakta yksinään tai jotain”, Ahonen sanoo.

Uutissirkus on julkaissut satiiria verkossa syksystä 2006 lähtien ja sitä ovat avustaneet jutuillaan monet taitavat maakuntakirjeenvaihtajat, jotka ovat annostelleet parasta mahdollista laatusatiiria edustaviin teksteihinsä fiktiota ja faktaa samaan tapaan kuin päätoimittaja.

Kaikkiaan julkaistuja juttuja on noin 1700, niistä enemmistö päätoimittajan itsensä käsialaa.

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.