Press "Enter" to skip to content

Kotimaa

Vain joka sadas työnantaja vastaa puhelimeen kun kesätyönhakija soittaa

Työnantajien tavoittaminen on lähes mahdotonta myös sähköpostilla ja hakemuslomakkeella, kertovat kesätöitä etsivät nuoret.

Piirroshahmo: poika selin, soittaa kännykällä
Kuva: PaftDrunk/Pixabay

Uutissirkuksen tavoittama työnantaja kummeksuu nuorten kommentteja. Hän on jo useana vuonna henkilökohtaisesti rekrytoinut kaksi nuorta hoitamaan yhtiönsä pihamaata.

”Aina en ehdi vastata puhelimeen, mutta meillä on netissä selkeät ohjeet. Tarvitsee vain täyttää kuusisivuinen lomake ja liittää siihen CV ja hakemuskirje. Tämän lisäksi kun tallentaa palvelimellemme kymmenen minuutin videon, jossa esittelee itsensä, niin palaamme asiaan”, nimettömänä pysyttelevä työnantaja kertoo.

Hän näyttää toimittajallemme koneensa ruudulta valmista palauteviestiä, joka lähetetään kaikille hakijoille mahdollisimman joutuisasti.

”Heti toukokuussa. Näin siinä lukee: Kiitos kiinnostuksestasi yhtiöömme, mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.”

Työnantajan mukaan aiemmin yhtiössä kesätöissä olleet ovat valinnoissa etusijalla.

”TET-harjoittelu yrityksessämme on hyvä meriitti.”

”Meidän työmaapäällikön tytär ja perhetuttuni Penan poika olivat täällä peruskoululaisina tettiläisinä, ja niinpä olenkin ottanut heidät hommiin meille viime kesänä, toissa kesänä ja juuri tehtiin sopimukset myös tulevasta kesästä.”

Lue Uutissirkuksesta myös:
15.4.2012: Tuntematon anasti kesätyöpaikan

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2025 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.