Tuusulalainen mies havaitsi yöllä nauttineensa kinkkuvalmistetta. Hän soitti itse pelastuslaitoksen paikalle ennen kuin makutottumus ehti levitä hänen naapurustoonsa.
Tämä on arkisto-parkisto. Kaikkiaan noin tuhat juttua sitäpaitsi! December 2008
EU:n työaikadirektiiviehdotus lisää työttömyyttä, toteavat työnantajat. Erityisen ongelmallisena ne näkevät kysymyksen siitä, onko työnantajan tiloissa työpäivän aikana tehty työ työaikaa vai ei.
Kun mies siirsi numeronsa toiseen teleyhtiöön, hänen vanha operaattorinsa ei soittanutkaan esittääkseen kilpailevaa puheaikatarjousta.
Hampurilaisravintolasta on löytynyt lihaa. Lihan havaitsi tamperelaisessa pikaruokalassa aterioinut asiakas. Hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa.
Osa Helsingin kaupunginsuunnittelulautakunnan jäsenistä on osoittautunut kaupunkisuunnittelun asiantuntijoiksi. Asiantuntemus ilahduttaa erityisesti norjalaista hotellisijoittajaa.

