"On sangen erikoista, että työpaikalla masturboiminen on edelleen niin suuri tabu", sanoo Työterveyslaitoksen alapäätutkija Moona Haukansalo.
Uutissirkus, teema tai asiasana “innovaatiot”
”Yle on saavuttanut sellaisen tason ohjelmien määrässä, että sen ei tarvitse enää ostaa tai tuottaa ollenkaan uutta ohjelmistoa”, kertoo Ylen viimeiseksi projektijohtajaksi jäävä Ylermi Koistinen ja jatkaa, että Ylen Arkisto pystyy nyt näyttämään uusintoja 24 tuntia vuorokaudessa ikuisesti.
Amerikkalaisvalmisteisten sähköautojen muokkaamisesta eurooppalaisten ja japanilaisten bensa-autojen näköisiksi voi hyvinkin tulla Suomelle uusi Nokia, arvioi Uutissirkuksen asiantuntija.
Huoltaja voi nyt ladata pienokaisensa kännykkään sovelluksen, jolla lapsi voi antaa palautetta omaan varhaiskasvatusyksikköönsä ja arvioida päivänsä 1-5 tähdellä. Lisäksi palautelomakkeessa on kohta, johon lapsi voi kirjoittaa 2000 merkkiä ja eritellä päivän kokemukset.
Poliisi on tapauksen suhteen voimaton, koska jatkettua törkeää kuluttamatta jättämistä ei vieläkään ole kriminalisoitu.
Professori Amir Devi, 35, Bombayn yliopistosta on nimitetty Tampereen yliopiston farkkujen repimisteknologian professoriksi. Asiantuntijamme povaa repimisteknologiasta Suomelle uutta Nokiaa.
ChatGPT on ehdokkaana Pirkanmaan vaalipiirissä. Se käyttää hyväkseen olemassaolevan ehdokkaan henkilöllisyyttä ja on vaalipaneelivastauksillaan saavuttanut jo suurta suosiota.
Yhtiön uusin aluevaltaus ovat mielikuvitusystävänpäivän ravintolaillalliset. Mielikuvitusystäville tarjottaviin palveluihin erikoistunut porilaisyritys aikoo laajentua seuraavaksi Japaniin ja Kiinaan.
Imatralainen Ville Nyhtänköljä on keksinyt keinon minimoida sähkönkulutus. ”Hommasin hevosen ja toin sen asumaan kerrostaloyksiööni”, hän selittää.








