Amerikkalaisvalmisteisten sähköautojen muokkaamisesta eurooppalaisten ja japanilaisten bensa-autojen näköisiksi voi hyvinkin tulla Suomelle uusi Nokia, arvioi Uutissirkuksen asiantuntija.

Uusi Nokia löytyi Sastamalan Mouhijärveltä varhain tänä aamuna. Autotallissaan tuoretta yritystään pyörittävä Mikko Sirvanen kertoo, että hänen tilauskirjansa ovat täynnä jo kolmen vuoden päähän asti.
Kaikki alkoi viime maanantaina, kun Sirvanen muotoili vahingossa laina-Teslaansa.
”Piti lähteä ostamaan makkaraa, mutta oma auto oli rikki ja naapuri lainasi ystävällisesti Teslaansa. Osuuskaupan pihassa peruutin päin jätesäiliötä. Siinä rytäkässä Teslan merkki irtosi takaluukusta ja putosi viemärikaivoon. Junttasin sen tilalle omasta ajokistani Toyotan logon ja naapuri tykkäsi siitä niin, että laitettiin tuunauksesta kuva Facebookiin”, Sirvanen kertoo.
”Seuraavana aamuna oli jonossa oli 380 tilausta, suurin osa USA:sta.”
”Haluavat siellä naamioida autonsa niin, ettei niitä enää tunnista Teslaksi”, Sirvanen sanoo.
Hän aikoo laajentaa toimintaansa pääsiäisen jälkeen Mouhijärveltä myös Suodenniemen ja Vammalan suuntaan.
”Sieltä löytyi pari autotallia vuokralle.”
Uutta toimitilaa tarvitaan, koska Sirvanen ei aio tyytyä pelkkiin logovaihdoksiin vaan hän ryhtyy valmistamaan vaihdettavia irtokoreja Teslan korien päälle.
”Volvoa, Mersua, Audia, Toyotaa. Klassikoista Kuplavolkkaria ja Tipparellua. Amerikasta Dodgea. Idea on sama kuin vaihdettavissa kännykänkuorissa aikoinaan. Yksi asiakas jo kysyi, voisiko Teslan naamioida jäänmurtajaksi. Valtosen Elinalle laitoin viestiä, että kyllä onnistuu.”
Uutissirkuksen talouskasvu- ja lama-asiantuntija Uolevi Ahonen on asiasta innoissaan.
”Niin suuria tulleja ei olekaan, etteikö tämmöinen palvelumuotoilu vetäisi. Mikäli USA:n korkeimman johdon ponnistelut jatkuvat samansuuntaisina kuin tähän asti, tästä voi tulla Suomelle uusi Nokia tai ainakin Mouhijärvi”, hän kiteyttää.