”Missä muualla ihmiset kokoontuvat saunomaan yhteisiä asioita niin antaumuksella, että löylyhuoneesta tulee välillä enemmänkin draamasarja kuin päätöksentekopaikka”, sanoo Uutissirkuksen Satiiriämpäri 2026 -kirjoituskilpailun kultamitalisti Martta Åkerblom, oikealta nimeltään Leevi.
Uutissirkus, teema tai asiasana “aseet”
Hätäkeskus sai hälytyksen tapauksesta varhain tänä aamuna, mutta poliisi oli sen suhteen voimaton, koska Tuntemattoman sotilaan vähättelyä ei vieläkään ole kriminalisoitu.
Mikäli eduskuntatalosta ei pääsisi ulos, katujen turvallisuus paranisi.
Ostarilla haastattelemamme kansalainen on varautunut sekä julkisten palvelujen että omien tulojensa romahtamiseen mutta ei lainkaan sotaan. Hallituksen mukaan kansalainen on väärässä.
Nuori mies oli jo pitkään suunnitellut sukupuolensa korjaamista armeijan välttämiseksi, kun hän yhtäkkiä sai tietoa toisenlaisista vaihtoehdoista.
Alabamalaismies pahoitti mielensä, koska hänen ei sallittu saapua aseistautuneena kokoussaliin, jossa Donald Trump puhui. Tapaus sattui viime yönä Suomen aikaa Houstonissa kivääriyhdistys NRA:n vuosikokouksessa.





