Ylelle uuden brändiratkaisun myyneen konsulttitoimiston mukaan nimi kuvastaa nykyistä paremmin kanavien sisältöä, koska se on johdettu sanoista keskustelu, elokuva, puhe ja urheilu.
Uutissirkus, teema tai asiasana “työ ja työttömyys”
Pietarsaaren eläinruokajalostamon pakkausosaston esimies Uffe Sund lupaa aloittaa uudet organisaatiomuutokset mahdollisimman pian.
Turkulaisessa ravintolassa kahdeksan vuotta työskennellyt tarjoilija Minna Virtanen, 29, kertoo ettei hän tiedä yrityksessä tapahtuneen vastaavaa koskaan aiemmin.
Pääkaupunkiseudulla asuva mies sanoi kerjäläiselle huomenta tänä aamuna Helsingin rautatieasemalla. Maamme takarivin poliitikot ovatkin jo tehneet aloitteen kerjäämisen kriminalisoinnista.
Pokémon Go -pelin pelätään aiheuttavan laajaa yhteiskunnallista häiriötä ja kansantaloudellista tappiota Suomessa.
Outo haju johdatti etelähelsinkiläisen mediakoordinaattorin neljä vuotta sitten pikkujouluissa kadonneen graafikon jäljille.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ja EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies olivat silmin nähden helpottuneita kertoessaan, että 13 vuoden vatuloinnin jälkeen yhteiskuntakykysopimus syntyy vihdoin.
Asiantuntijoidemme mukaan kaivosyhtiö Talvivaara ei olisi koskaan aloittanut toimintaansa, mikäli kaikki yhtiöön liittyvät päätökset olisi tehnyt ihmisen sijasta robotti.
Hallituslähteidemme mukaan liikennenormien purkutalkoot edistäisivät työllisyyttä ja yrittäjyyttä.
Itäespoolainen kiinteistöhuolto ilmoitti tänään laajentavansa palveluvalikoimaansa tehokkaan ja nopean laskutuksen ulkopuolelle.









