The Economist -lehti sijoitti Hollannin Suomen edelle maana, johon vauvan kannattaa syntyä. Alankomaiden vetovoimasta ehti jo aiemmin pahoittaa mielensä IS:n päätoimittaja Ulla Appelsin.
Uutissirkus, teema tai asiasana “rasismi”
Tarkastuslaskenta on yllättänyt äänestäjät. Eniten maahanmuuttajataustaisia valtuutettuja on kaikissa Suomen kunnissa ja kaupungeissa.
Islamofoobikko Antero Nimimerkintaka joutui keskeyttämään kesälomansa, jotta kansa olisi saanut oikeaa tietoa muslimien aiheuttamista vaaroista.
Maahanmuuttajataustainen mies on antanut suomalaissyntyiselle juopolle rahaa. Tikkurilan asemalla ohikulkijoilta kolikoita kysellyt juoppo sai maahanmuuttajalta kaksi euroa. Tapaus on aiheuttanut laajan kiistan ainakin yhdessä Facebookin…


