Rasistipuolueen miesedustaja kiistää Uutissirkuksen eilen kertoman väitteen, että hän olisi saanut erektion puolueensa varapuheenjohtajan rasistisia lausuntoja seuratessaan.
Uutissirkus, teema tai asiasana “politiikka”
Tämän jälkeen meno jatkuu samanlaisena kuin aiemminkin, sillä rasistisen puolueen hallituskumppaneille on tärkeintä pitää hallitus koossa seuraaviin eduskuntavaaleihin asti.
Golfkentältä tavoittamamme hyvätuloinen mies, 72, olisi valmis käynnistämään koulujen kesälomat pari viikkoa nykyistä myöhemmin.
”Tämä eheytyshoito on mullistanut elämäni”, kertoo kansanedustaja Jorma Rönkkönen, entinen homoseksuaali, nykyinen osa-aikahomoseksuaali.
Tapaus sattui hallituksen rasismia käsitelleessä koulutuksessa eikä siinä ollut mitään yllättävää. Äärioikeiston juoksupoikana hallituksessa työskentelevä päämnisteri Petteri Orpo (kok) totesi, että koulutus oli hyvä.
Äärioikeistoa mielellään hyväilevä ruotsinkielinen hallituspuolue aikoo uudistaa vappuperinteitä lakittamalla nikotiinipussin Pietarsaaren kauppatorilla.
Eteläsuomalaisen kansanedustajan paljastus on hämmentänyt hänen poliitikkokollegojaan. Edustajaa ei kuitenkaan vaalien tässä vaiheessa voida enää poistaa ehdokaslistoilta. Hän on ehdolla myös aluevaltuustoon, ja senkin tulevista kokouksista hän arvioi joutuvansa usein jäämään pois.
Kuntavaaliehdokas ehti pitää itseään hauskana lähes yhdeksän minuutin ajan ennen kuin havaitsi yleisön nauraneen, koska se kuvitteli hänen ajatuksiaan aprillipilaksi.
Eduskunnassa on todettu jo 94 islamofobiatapausta. Tapauksia tuli ilmi 53 lisää sen jälkeen, kun eduskunta äänesti islamofobisen ministerin luottamuksesta varhain keskiviikkoiltapäivänä.
Tapaus sattui Luoteis-Satakunnassa alkuviikosta. Pahasti järkyttynyttä miestä hoidetaan tällä hetkellä useiden puolueiden kuntavaaliteltoilla.









