Press "Enter" to skip to content

Talous , Uusimmat

Sipilä: On ihan hilkulla, etten pelottele teitä lisää

Suomen hallitus on tyrmistynyt siitä, että köyhät eivät suostuneetkaan vielä menemään tarpeeksi kyykkyyn. Asia kävi ilmi Yle Radio Suomen Pääministerin uhkailutunnilla sunnuntaina.

Juha Sipilä käärii hihojaan Keskustan kuvapankin Katri Hyväkän ottamassa valokuvassa
Pääministeri Juha Sipilän mukaan Suomi tuhoutuu, jos köyhät eivät nyt tee kuten hän sanoo.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan ratkaisut köyhien kyykistymiseen löytyvät puolessatoista viikossa, jos työmarkkinajärjestöillä on siihen halua.

Talousnobelisti Joseph Stiglitz on arvostellut Suomen hallitusta siitä, että se keskittyy velan leikkaamiseen. Sipilän mukaan ongelmana ei ole Suomen velkataso, vaan kapitalistien rikastumisen vauhti.

“Kapitalistit ovat vaurastuneet seitsemän vuotta vain miljoona euroa tunnissa.”

Perjantaista palkansaajajärjestöjen mielenilmausta Sipilä pitää oikeutettuna, vaikka ay-liike olisikin suotavinta saada kokonaan poistetuksi. Pääministerin mukaan järjestöille annettu puolentoista viikon aika riittää hyvin niiden toiminnan alasajoon.

“Kyllä tähän löytyy ratkaisu, jos pelotellaan tarpeeksi. Se, että leikkaukset saataisiin oikeudenmukaisemmaksi, on täysin kaikkien muiden paitsi Suomen hallituksen käsissä”, Sipilä sanoo, mutta painottaa, että ministeri Anne Berneriin (kok) kohdistunut verokritiikki on täysin kohtuutonta.

Aiheesta muualla:
Yle 20.9.2015: Sipilä: On ihan hilkulla, että komissio päättää Suomen leikkauksista
HS 20.9.2015: Juha Sipilä Ylellä: Suomi voisi hakea ihmisiä suoraan pakolaisleiriltä lentokoneella
HS 20.9.2015: ”Te ryöstätte lapsiltanne” – taloustieteen nobelisti Stiglitz kummeksuu Suomen leikkauksia ja työmarkkinauudistuksia
TE 15.9.2015: Professori: Tuottavuusloikka on jo hypätty – “Miksi tilastoja ei katsottu?”
Revalvaatio.org 17.2.2015: “Osinkojuhlissa pöytä koreana”
KL 5.2.2015: Osinkosumma kielii varovaisuudesta
Valtiokonttori: Budjettitalouden korkokulut

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2026 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.

For our international audience: We are not afraid of the following terms:
activism, activists, advocacy, advocate, advocates, barrier, barriers, biased, biased toward, biases, biases towards, bipoc, black and latinx, community diversity, community equity, cultural differences, cultural heritage, culturally responsive, disabilities, disability, discriminated, discrimination, discriminatory, diverse backgrounds, diverse communities, diverse community, diverse group, diverse groups, diversified, diversify, diversifying, diversity and inclusion, diversity equity, enhance the diversity, enhancing diversity, equal opportunity, equality, equitable, equity, ethnicity, excluded, female, females, fostering inclusivity, gender, gender diversity, genders, hate speech, hispanic minority, historically, implicit bias, implicit biases, inclusion, inclusive, inclusiveness, inclusivity, increase diversity, increase the diversity, indigenous community, inequalities, inequality, inequitable, inequities, institutional, lgbt, marginalize, marginalized, minorities, minority, multicultural, polarization, political, prejudice, privileges, promoting diversity, race and ethnicity, racial, racial diversity, racial inequality, racial justice, racially, racism, sense of belonging, sexual preferences, social justice, sociocultural, socioeconomic, status, stereotypes, systemic, trauma, under appreciated, under represented, under served, underrepresentation, underrepresented, underserved, undervalued, victim, women, women and underrepresented.