Oululaislähtöinen startup-yritys on ryhtynyt testaamaan sielun taivaaseenvilahtamisaplikaatiota. Erityisesti eteläsuomalaiset seurakunnat ovat kiinnostuneet sovelluksesta.
“Yksi kilpailijoistamme esitteli idean jo keskiajalla, mutta vasta nykytekniikka ja puhelinmyynti mahdollistavat reaaliaikaisen katumustyön”, toteaa rahanvaihtajien esimies Marko Tetzel evankelis-luterilaisten seurakuntayhtymäin keskusosakeyhtiöstä.

Aplikaation kautta on tulevaisuudessa mahdollista maksaa myös joulukirkon istumapaikat, ehtoollinen, vihkiminen, kastaminen ja hautaan siunaaminen.
“On toki suunniteltu, että ehtoollisen voisi maksaa lounassetelilläkin. Vihki-, kaste- ja hautaustilaisuuksissa osallistujat voivat käyttää kulttuuriseteliä.”
Tetzelin mukaan kirkon täytyy etsiä aimo joukko keinoja rahoituspohjansa varmistamiseksi.
Yt-neuvottelut
uskottomille
”Kiinteistöjen hoitokulut ovat nousseet yli kipukynnyksen. Siksi meidän on pakko periä palveluistamme kustannuksia vastaavia maksuja. Toinen merkittävä syy on kirkkojen käyttö- ja täyttöasteen putoaminen eli jäsenkato.”
Tarkoituksena on aloittaa yt-neuvottelut, jotka koskevat kirkon koko henkilökuntaa.
”Irtisanonemme henkilöitä, joiden usko on alkanut horjua. Myös saarnojen jälkeen seurakunnalta kerättävät palaute- ja arviointikyselyt ohjaavat neuvotteluita”, Tetzel sanoo.
Kirkontornit
hyötykäyttöön
Kirkkoja voidaan Tetzelin arvion mukaan myydä tai vuokrata yksityistilaisuuksia ja julkisia konsertteja varten.
“Ja tietysti yritykset ja TE-keskukset voisivat järjestää kirkoissa omia tilaisuuksiaan kuten yrittäjyyteen kannustavia hengennostatuskokoontumisia ja pikkujouluja tai ainakin ostaa oman nimensä määräajaksi kirkkorakennuksen nimen yhteyteen. Useimpien kirkkojen tornithan sopivat sellaisenaan mainospyloneiksi.”
Teksti: Teppo Tasanen, maakuntakirjeenvaihtaja & Gilbert Granholm, päätoimittaja
Lue Uutissirkuksesta myös:
14.4.2014: Mies tunnisti kirkon kirkoksi Helsingissä
9.12.2013: Jumala huojentui Jari Sarasvuon anteeksiantopuheista
20.10.2006: Huonekalujätti valtaa kirkkomarkkinat
Aiheesta muissa aviiseissa:
SS 18.12.2014: Viihdetaiteilija ryöpyttää kirkkokonserttien hintoja – “Köyhät eivät pääse ollenkaan”
IT-viikko 17.7.2013: Vatikaani siirsi anekaupan nettiin – sielu pelastuu paavin twiiteillä