Uutissirkuksen beachparty- ja paleltumavamma-asiantuntija Uolevi Ahonen heitti tänä vuonna talviturkkinsa lähes kaksi kuukautta tavanomaista aiemmin.

Ahosen reilusti yli neljä vuosikymmentä jatkuneiden empiiristen tutkimusten mukaan näin aikainen talviturkin heittämisen ajankohta ei enää tilastollisesti voi mennä tavanomaisen kausivaihtelun piikkiin.
“Pulahdin veteen täysin vapaaehtoisesti ja täysin selvänä ja tulin sieltä elävänä takaisin. Ei suonenvetoa eikä minkäänlaisia muitakaan suomalaiseen luonnonvesiuintiin liittyviä lieveilmiöitä. Ilmastonmuutos siis, ainoa selittävä tekijä”, Ahonen kiteyttää.
Ahonen heitti talviturkkinsa lauantai-iltapäivänä Helsingin Vartiokylänlahdella Rastilan uimarannalla. Hän aikoo palata uimaan vielä tänään sunnuntainakin.
“Jättänen väliin EU-vaalit, Ukrainan vaalit ja formulat”, Ahonen sanoo ja ounastelee illan talvisotarevanssinkin jäävän itseltään seuraamatta ja kommentoimatta, mikäli meren lämpötila ei radikaalisti muutu lähitunteina.