Oulussa on yli 800 miljardia sellaista asiaa, joita Lontoon asukas ei kohtaa kotiseutunsa arjessa juuri koskaan.
Uutissirkus, osasto “Uusimmat”
Helsingin yliopistosta valmistunut arkeologi on palkattu vakinaiseen työsuhteeseen. Hän aloittaa ensi viikolla lastenhoitajana pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa päiväkodissa.
Hanko ja Loviisa kuuluvat maamme tarkimmin varjeltuihin strategisiin kohteisiin. Asia käy ilmi Googlen katunäkymistä.
Asia on ehtinyt närkästyttää reilusti yli yhtä ihmistä.
Neloskanava houkuttelee vanhuksia uutisyleisökseen tarjoamalla hoivakodeista tuttua ilmapiiriä.
Olvi aikoo keskittyä kokonaan maitotuotteisiin. Asia käy ilmi yhtiön vuoden 1878 visiosta, jonka mukaan panimon tarkoitus on miedompien vaihtoehtojen tarjoaminen viinanhimon villitsemille kansalaisille.
Vain yksi oppilas uhkaili toista sähköporakoneella, kun helsinkiläisen yläasteen teknisen työn tunti vietiin läpi ilman koulunkäyntiavustajaa.
Henkilökunnan havaitsi ensimmäisenä kaupungin menonleikkaus- ja taulukkolaskentaosastolla työskentelevä Joona Ekselinen.
Rovaniemellä kehitetty meluisan lokkisaaren hinausteknikka voisi ratkaista Azerbaidžanin ihmisoikeuskysymykset.
Isännöitsijän epäillään viettäneen yhden koti-illan, vaikka hän on kuluvana keväänä hoitanut vasta 35 yhtiökokousta ja 39 taloyhtiön hallituksen kokousta.








