Äärioikeistoa mielellään hyväilevä ruotsinkielinen hallituspuolue aikoo uudistaa vappuperinteitä lakittamalla nikotiinipussin Pietarsaaren kauppatorilla.
Uutissirkus, osasto “Kotimaa”
Isänmaamme ystävälliset äidinkasvot loistavat kuvissa ja teksteissä kuin Naantalin aurinko.
Kevään ensimmäinen banaanikotka nähtiin Porin Lampaluodon Tyltyssä vasta varhain tänä aamuna. Kevätmuuton viiveen syyksi on spekuloitu mm. uuden paavin valintaprosessia, josta nousevaa savua linnut olisivat eräiden asiantuntijoiden mukaan jääneet odottelemaan.
Ellei avulias naapuri olisi sattumalta ollut samalla hetkellä helsinkiläisen taloyhtiön pihamaalla, Mika Partinmäki, 57, olisi saattanut joutua sairaalahoitoon. Voimakas allerginen reaktio iski töistään palailleeseen Partinmäkeen keskiviikkoiltana.
”Vuonna 2020 ostamistani vessapapereista on menossa vihoviimeinen rulla”, vantaalainen Jarno M. Antti kertoi Uutissirkukselle varhain tänä aamuna ja kutsui median edustajat juhlaistuntoon.
Mikäli Posti vähentäisi jakelupäivänsä nollaan, jakelu ei aiheuttaisi enää ensinkään päästöjä, sanoo Uutissirkuksen kehittämisen ja myyntikuntoon laittamisen asiantuntija Uolevi Ahonen.
Ensimmäisenä lumeen kaivetun luolaston huomasi eläkeläinen, joka oli lähtenyt aamuvarhain ostamaan puurohiutaleita. Hän havaitsi lumikasassa liikettä, ja pian sen keskeltä mönki esiin kokonainen turistiryhmä.
Kyseessä on tiettävästi kaikkien aikojen ensimmäinen kerta kun mies on uhrannut ajatustakaan päiväkodeille tai lautapeleille tai edes havainnut niiden olemassaoloa
Esityksen mukaan kaikenlainen ehkäisy ihmisten välisessä seksissä kiellettäisiin lailla. Sekä kondomin että hormonaalisten ehkäisykeinojen käyttö olisi jatkossa kiellettyä kaikilta hedelmällisessä iässä olevilta valkoihoisilta suomalaisilta, eräs hallituspuolue täsmentää.
Keskisuomalaisessa Poutakummun lähiössä asuu perhe, jonka vanhemmuus ei ole hukassa. Ainutlaatuisen löydön teki 99-vuotias lastenpsykiatri Jankkusen Jeppe, joka korkeasta iästään huolimatta antaa medialle lausuntoja päivittäin.
Jeesuksen ennustetaan saapuvan laivalla Tukholmasta myöhään aamupäivällä. Hänen toisen tulemisensa arvioidaan ruuhkauttavan Esplanadin ja vaikuttavan erittäin kielteisesti Helsingin keskustan elinvoimaan.









