Mediatalot valvoivat päättäjäisjuhlintaa tehostetusti lauantai-iltana ympäri maan. Otsikoista ei saatu syntymään kummoisiakaan klikkimagneetteja ja tämä oli täysin nuorison syytä.

Helsingissä uutisotsikointi keskittyi rautatieaseman lähettyville, Pasilaan ja Vallilaan, joissa sijaitsevissa toimituksissa tunnelma latistui illan mittaan hetki hetkeltä.
Esimerkiksi Helsingin Alvar Aallon kadulla jopa juttutekstiin päätyi virke, jonka mukaan juhlinnan äänekkyydestä huolimatta valtaosa Kaivopuistoon kokoontuneista nuorista käyttäytyi fiksusti ja että alkoholijuomia näkyi tilanteen huomioon ottaen vähän.
”Otsikoksi sentään saatiin: Tältä näytti Kaivopuistossa juuri ennen kuin poliisi teki radikaalin teon – Sen verran levotonta”, kehaisee Uutissirkuksen uutis- ja päivittelyasiantuntija Uolevi Ahonen.
”Ja onhan sekin jotain, että sentään sunnuntaiaamuna ihan kahdeksalla rikosilmoituksella päästään mässäilemään.”
“Radikaali teko oli se, että poliisi tyhjensi iltakymmeneltä noin 3000 nuoren kansaoittaman puiston.”
Otsikot jäivät kautta maan erittäin vaisuiksi, mikä oli nuorison vika. Esimerkiksi Lounais-Suomessa poliisin tietoon ei tullut ainoatakaan koulujen päättämisen juhlinnasta johtuvaa vakavaa loukkaantumista. Myös Rovaniemellä nuoriso tuhosi otsikkoainekset lähes kokonaan, ja jopa nettiin asti päätyi viranomaisnäkemys, jonka mukaan nuorten käyttäytyminen oli mallikasta.
“Ei kuitenkaan sentään aivan otsikon ensimmäiselle riville“, Ahonen täsmentää.
Tampereella jouduttiin tyytymään tavanomaiseen alkoholiotsikointiin https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000011270694.html, koska Ruusiksen Tappilistastakaan ei syntynyt selkoa, joukkotappeluita tai luuta ja verta illan ja yön aikana.
Oulussa otsikointi keskittyi Kiikeliin, jonne paikallisen median mukaan oli kokoontunut satoja nuoria, joista jokunen oli väkivaltainen. Tänäkin vuonna kesätoimittaja yritti ujuttaa tapahtumapaikan nimeen yhden ylimääräisen k-kirjaimen, mutta kokeneempi journalisti havaitsi sen hetkeä ennen nettiuutisen julkaisemista.
Iltayöstä työvuoroistaan vapautuneet mediatalojen edustajat joutuivat hävittämään eri puolilla maata noin 60 litraa erilaisia alkoholijuomia.
”Vai olisiko ollut 600? Tosin valtaosa lähti nukkumaan ja pari taisi mennä kuntosalille”, kertoo Uutissirkuksen helsinkiläisen karaokebaarin edustalta myöhään aamuyöllä tavoittama vanhemman polven uutismies, jonka mielestä tämäkin asia oli hänen kesätoimittaja-aikoinaan 80-luvulla paljon paremmin.
Uutissirkus seuraa jälleen ensi vuonna, kuinka media tekee tikusta asiaa, koska jostakinhan niitä klikkejä pitää repiä.
Hyvä ihminen,


