Suomen kaikkien aikojen lupsakoin pääministeri Paavo Lipponen harkitsee presidenttiehdokkuutta.
Uutissirkus, osasto “Politiikka”
Kyllä se vaan niin tässäkin erimielisyydessä on, että miehet riitelevät eivätkä asiat.
Hieman alle 40-vuotias mies jatkaa hallitustunnustelijana. Onnettomuus tapahtui eduskunnassa Helsingissä perjantaina puolenpäivän aikaan.
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma on myöntänyt, että hän on käynyt salaisia keskusteluja perussuomalaisten Timo Soinin kanssa.
Perussuomalaisen yhdyskunnan Väli-Suomen pääimaami Teuvo Hakkarainen (perus) arvioi, että suomalaiset eivät halua tehdä harvennushakkuita tai viljellä maata.
Kansanedustajaehdokas Lasse Norres (kok) on lopettanut ystävystymisen jo ennen vaaleja.
Suomen valtion epäillään rahoittaneen menojaan veronmaksajilta kerätyillä varoilla. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Enemmistö keskituloisista haluaisi rajata omia sosiaalietuuksiaan. Tämä käy ilmi Keskustan TNS Gallupilla teettämästä mielipidemittauksesta.
Pitkälti yli sata eduskuntavaaliehdokasta myöntää kokeilleensa politiikkaa. Joukossa ovat muiden muassa Pertti ”Veltto” Virtanen (perus), Erkki Tuomioja (sd) ja Jussi Halla-Aho (perus).
Kaksi helsinkiläispoliitikkoa on solvannut muotiteollisuutta esiintymällä naistenlehden muotikuvissa itse valitsemissaan asusteissa.
Kankaanpääläispoliisi ei aio luopua kansanedustajaehdokkuudesta, jotta Kauko Juhantalo (kesk) voisi nousta hänen tilalleen. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun kukaan on julkisesti ollut eri mieltä…


