Useimpien eduskuntapuolueiden nettisivujen sisältöä ja rakennetta lienee viimeksi mietitty viime vuosisadalla hieman ennen lokakuun vallankumousta jos silloinkaan.
Uutissirkus, osasto “Politiikka”
Kyllä se vaan niin tässäkin erimielisyydessä on, että miehet riitelevät eivätkä asiat.
Lässytyspuolue on uusin tulokas Suomen puoluekartalla ja se saavutti hiljattain vaaditut 5000 nimeä kannattajikseen. Puolueen teemana on “Tuloinen Tuomi”.
Valtio voi kerätä Lahden MM-hiihdoista miljoonatulot. Hallituksen tarkoituksena on suhteuttaa latujen hoito kunkin kilpailuun osallistuvan maan bruttokansantuotteeseen.
Päätään pensaaseen työntänyt jänis joutui perääntymään, koska pensaassa oli jo Suomen hallitus. Jäniksen mukaan pensaaseen oli ahtautunut myös suuri joukko ministerien avustajia.
Jatkossa hengitettäväksi tarkoitetun ilman omistaa Hengitysilmayhtiö Hema Oy, joka myy hengitysilmakiintiöitä öljy- ja vakuutusyhtiöiden sekä kauppaketjujen edelleen myytäväksi.
Kuuden minuutin päivittäisen työajanpidennyksen vuoksi Suomen kansanedustajien lukumäärä voidaan pudottaa 198:aan. Kansanedustajat vastustuvat voimakkaasti ajatusta.
Poliitikkona työskentelevä mies (kesk) on onnistunut kieltäytymään nöyrän esittämisestä jo yli kuuden vuorokauden ajan.
Hämeenlinnalaista Tarvaisen perhettä syvästi sykähdyttänyt tapahtuma on herättänyt laajaa hämmästystä läpi koko Facebook-tuttavaryhmän.
Eduskunnan täysistunnoissa, kyselytunneilla ja valiokunnissa on nähty liikutuksen kyyneleitä tämän tästä.
Varsinaissuomalainen mies onnistui täpärästi pidättäytymään Nato-kantansa muodostamisesta.









