Suuruudenhulluus on otettu lentoaseman kehittämisen keskeiseksi lähtökohdaksi Oulussa. Tuoreen hanketyöryhmän mukaan Oulusta pyritään tekemään kasvava kansainvälinen lentokenttä.
Tämä on arkisto-parkisto. Kaikkiaan noin tuhat juttua sitäpaitsi! November 2006
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk) on ryhtynyt kannattamaan sosialismia. Tämä kävi ilmi Pekkarisen avattua suunsa keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa Porissa viime lauantaina.
Rakennusliikkeet ja kaavoitusviranomaiset ovat kehittäneet joulukuusirodun, joka mahtuu kymmenesosaan perinteisen joulupuun vaatimasta tilasta. Keksintö hillitsee asuntojen hinnannousua, koska se mahdollistaa nykyistä tehokkaamman tilankäytön.
Lahden ja Helsingin välille avataan ultrahidas junayhteys. Se pidentää kaupunkien välistä matka-aikaa noin kahdeksalla tunnilla. Yhteydellä pyritään houkuttelemaan erityisesti yritysasiakkaita.
Yleisradion hallintoneuvosto on ryhtynyt reippaisiin toimiin Ylen talouden parantamiseksi. Kaksi hallintoneuvoston jäsentä on hankkinut tv-luvan. Tämä antaa yhtiölle vuositasolla 401,40 euron piristysruiskeen.
