Viitostiellä Lusin ja Mikkelin välillä on havaittu tapahtumahorisontin vääristymä, jonka seurauksena kitka ja ilmanvastus pienenevät. Tämä hankaloittaa ohituskaistojen käyttöä, kertoo toimitukseemme yhteyttä ottanut Mikael Pärinäinen.
Uutissirkuksen puheenaihe- ja palkanalennusasiantuntija Uolevi Ahonen sanoo, että siirtämällä työntekijöiden kaikki lomat viikonloppuihin maamme yritysten voitot kasvaisivat niin paljon, että itärajalle saataisiin niiden maksamilla verorahoilla tykkejä metrin välein.
Suomen suurin katuteatterifestivaali Suomi Jorina käynnistyy tänään Porissa. Suomi Jorina kokoaa jälleen merkittävimmät yhteiskunnallisen katuteatterin edustajat paikkaan, jossa he eivät muutoin hengailisi kesäkuun loppupuolella.
Uutissirkuksen asiantuntija testasi, oliko juhannusviikonlopun paluuliikenteen joukossa vielä juhannuksen menoliikennettä. Ei ollut, hän kertoo yllättyneenä.
”Tämä eheytyshoito on mullistanut elämäni”, kertoo kansanedustaja Jorma Rönkkönen, entinen homoseksuaali, nykyinen osa-aikahomoseksuaali.
Tapaus sattui hallituksen rasismia käsitelleessä koulutuksessa eikä siinä ollut mitään yllättävää. Äärioikeiston juoksupoikana hallituksessa työskentelevä päämnisteri Petteri Orpo (kok) totesi, että koulutus oli hyvä.
John F. Kennedyn, Olof Palmen ja Bodom-järven nuorten murhaaja on yksi ja sama henkilö, paljastaa Uutissirkuksen rikosteoriain ja julkisuudenkipeyden asiantuntija Uolevi Ahonen.
Mediatalot valvoivat päättäjäisjuhlintaa tehostetusti lauantai-iltana ympäri maan. Otsikoista ei saatu syntymään kummoisiakaan klikkimagneetteja ja tämä oli täysin nuorison syytä.
Vakooja napattiin kiinni itse teossa, kun pekingiläismies törmäsi epäilyttävän näköiseen Kiinan armeijamerkki paidassaan toimineeseen rouvaan kotikaupunkinsa eläintarhassa.
Tällä kertaa ykkössija saatiin jo pari kuukautta ennen finaalia, kun Ruotsia edustanut vöyriläisyhtye Kaj voitti kisan useiden mediatalojen uutisoinnissa. Myös Suomen Erika Vikman voitti kilpailun, koska yleisö huusi jo harjoituksissa ”Erika, Erika”, ja tasavallan presidenttikin asettui somepäivityksessään maamme kaksoisvoiton taakse.









